PeKan 16-vuotiaat hävisivät ensimmäisen SM-finaalin – "Me olemme 10–20 senttiä pienempiä jokaisella pelipaikalla, joten meidän pitää käyttää omia vahvuuksiamme"

7.5.2022

PeKan 16-vuotiaat hävisivät ensimmäisen SM-finaalin – "Me olemme 10–20 senttiä pienempiä jokaisella pelipaikalla, joten meidän pitää käyttää omia vahvuuksiamme" | Urheilu | Kymen Sanomat


Ennakkosuosikki Espoo Basket Team oli liian vahva vastus Peli-Karhuille 16-vuotiaiden tyttöjen SM-koripallon ensimmäisessä loppuottelussa lauantaina Espoossa. PeKa sinnitteli EBT:n tahdissa puoliaikaan asti, mutta kolmannella kympillä isompi ja fyysisempi kotijoukkue teki ratkaisevan eron ja voitti lopulta 58–43 (25–24).

Toinen ottelu pelataan sunnuntaina Kotkassa ja kolmas tarvittaessa tiistaina Espoossa.

Ensimmäisen finaalin juoni oli alusta asti selvä: isokokoisempi EBT tukki oman korin alustan, vei valtaosan levypalloista ja teki pisteitä läheltä koria. PeKa joutui heittämään enemmän kolmosia kuin kahden pisteen heittoja (38–33) ja pysyi aikansa voittotaistelussa mukana, mutta kun EBT pääsi kolmannella jaksolla karkuun, kunnon takaa-ajoa PeKa ei saanut enää aikaan.


Me olemme auttamatta pienempiä, joten meidän pitää käyttää omia vahvuuksiamme.

Noora Järvikangas

– Hyvä korismatsi, mutta ihan ei päästy voitosta taistelemaan, PeKan valmentaja Noora Järvikangas sanoi.

– Pelasimme tosi hyvin ensimmäiset 20 minuuttia, mutta sitten tuli pieni suvantovaihe, ja kun tuon tasoista joukkuetta vastaan joutuu kymmenen pistettä tappiolle, siitä on tosi vaikeaa enää nousta.

Järvikangas lupasi, että PeKa taistelee mestaruudesta vielä tosissaan. Toiseen finaaliin on luvassa "pieniä muutoksia".

– Me olemme auttamatta pienempiä, 10–20 senttiä jokaisella pelipaikalla, joten meidän pitää käyttää omia vahvuuksiamme. Korin alla on ahdasta, mutta sinne pitää uskaltaa mennä, koska niin saadaan parempia heittopaikkoja myös kauemmas korista.

– Olemme sarjan paras joukkue heittämään kolmosia, mutta jos pallo on koko ajan kolmen pisteen kaarella, hyviä heittopaikkoja ei tule, Järvikangas sanoi.

Takamies Minea Nurminen heitti PeKalle 13 pistettä. Eniten tulitukea tuli Aino Rommilta (10/6) ja Amanda Pirkkalaiselta (8/0). Joukkueen pisimmän pelaajan, 176-senttisen Iisa Aurasen illan saldo oli 0/17. Auranen taisteli levypalloista minkä jaksoi, vaikka tehtävä oli vaikea: EBT:llä oli päivän kokoonpanossa seitsemän pidempää pelaajaa.

Toinen finaali alkaa Karhulan liikuntahallissa sunnuntaina kello 13.


16-vuotiaiden SM-sarja

1. loppuottelu (kaksi voittoa):

EBT–PeKa 58–43 (25–24)

EBT: Nicole Ogun 11/13, Silja Loukola 12/6, Sofia Virtanen 2/13.

PeKa: Ariana Hussen 2/4, Oona Heikkilä 6/0, Iisa Auranen 0/17, Amanda Pirkkalainen 8/0, Lilja Posa 4/5, Eevi Danska 0/2, Aino Rommi 10/6, Inka Tuokko 0/2, Minea Nurminen 13/5.

Seuraavat ottelut: 8.5. PeKa–EBT, 10.5. (tarvittaessa) EBT–PeKa.