KARHUKOPLA jatkaa PeKa Naisten tukena
Peli-Karhujen naisten SM-sarjajoukkueen taustalle keväällä 2009 ryhmittynyt aktiivinen tukiryhmä, Karhukopla, haluaa jatkaa erinomaisesti menestyneen joukkueen tukemista myös SM-sarjakaudella 2011-2012. Suurin osa alkuperäisestä koplasta on edelleen mukana ja hieman "uutta vertakin" on saatu piristykseksi Jari Niemen ja Sergei Sterlingin liityttyä joukkoon .
Edustusjoukkueen toiminta nykyisessä talousympäristössä on jatkuvasti vaakalaudalla, joten Karhukoplan tarjoama henkinen ja taloudellinen tuki on tärkeä turvaverkko joukkueelle. "Kummisetä-kaarti" mustissa koplan takeissaan on tuttu näky myös naisten harjoituksissa.
Karhukoplan väki on määrittänyt, että seurueeseen mahtuu kaikkiaan noin 20 henkilöä. Mukaan koplan toimintaan pääsee esim. ottamalla yhteyttä johonkin sen jäsenistä. Koko koplan on aina hyväksyttävä uusi jäsenehdokas.
Karhukoplalla on kaikissa naisten kotiotteluissa käytettävissään oma VIP-tila Steveco Areenan yläkerrassa. Siellä he voivat kestitä vieraitaan tai kahvitella keskenään aina ennen ottelua ja puoliajalla, kuulla joukkueen viimeisimpiä kuulumisia valmennusjohdolta, vaihtaa ajatuksia ja kehitellä uusia ideoitaan.
Ottelutapaamisten lisäksi Karhukopla kokoontuu vähintään kerran kuukaudessa myös "työn merkeissä". Näissä kokouksissa käsitellään – joukkueen viimeisimpien uutisten lisäksi - mm. ajankohtaisia talousasioita. Kokouksissa myös hyväksytään tai hylätään uudet varainhankintaideat.
KARHUKOPLA 2011-2012:
Ari Lindqvist, Raskone Oy
Ari Valkonen, White S Oy
Esa Kivimäki, Andritz Oy
Jari Niemi, Kuljetus Jari Niemi Oy
Juha Savonen, Ravintola Keisarinsatama
Jukka Huhtanen, Speed Corner
Jussi Lamminen, Öljyhetki Oy
Kari Haapasalo, Kymen Tilitoimisto Oy
Leo Rantarae, Oscarbus Oy
Marko Paldan, Cedrim Oy
Paavo Luukkanen, Honkarakenne Oyj
Pertti Pykäläinen, Kuljetusliike P. Pykäläinen Ky
Reijo Lailavuo, Reijon Diesel Oy
Seppo Raanti
Seppo Rytkölä
Sergei Sterling, Express Shipping Service Finland