PeKa taipui hopeaan
Catz oli liikkeellä selvästi terävämmällä otteella ja nappasi historiansa ensimmäisen Suomen mestaruuden kaatamalla Peli-Karhut 90-75. PeKa oli kamppailussa täysin aseeton ja pahimmillaan Catzin johto oli peräti 28 pistettä. PeKan takaa-ajo alkoi vasta jälkimmäisellä puoliskolla ja siten vasta harmittavan myöhään.
Ainoastaan PeKan Stephanie Jones pystyi avausjaksolla lyömään kampoihin sukkelasti liikkuneelle ja tehokkaasti heittäneelle kissalaumalle. Avauspuoliskolla peli pysyi tasaisena kuitenkin vain kaksi minuuttia, sillä vain neljä minuuttia myöhemmin lappeenrantalaiset olivat karanneet Jelena Reshetkon ja Elisa Buen johdolla 10 pisteen johtoon (19-9).
Catzin ilotulitus jatkui läpi jakson. Lopulta ensimmäinen 10-minuuttinen kirjattiin kotijoukkueelle 26-11. Katsomoon näytti, että PeKa ei olisi ollut valmis ratkaisevaan finaaliin. Ei puolustuksessa, eikä hyökkäyksessä jalka liikkunut normaaliin tapaan. Toisen jakson puolivälissä Catzin johto oli jo peräti 20 pistettä (40-20), eikä PeKa saanut peliään millään kuosiin. Sekuntia ennen taukoa Porchia Greenin virheen myötä Reshetko pääsi kaunistelemaan Catzin johdon 14 pisteeseen onnistumalla kolmessa vapaaheitossa.
Kolmannen neljänneksen puolivälissä Catz nosti johtoasemansa peräti 28 pisteeseen (62-34). Vasta tämän jälkeen PeKa heräsi peliin mukaan. Ennen päätösjaksoa PeKa oli kaventanut eroa kymmenellä pisteellä tilanteeksi 66-48. Viimeisen jakson alussa Reetta Piiparin kaksi onnistunutta kolmosta venyttivät uudemman kerran Catzin johdon yli 20 pisteeseen (72-51).
PeKa ei kuitenkaan hevillä luovuttanut. Kaksi ja puoli minuuttia ennen päätöstä Taru Tuukkasen kolmonen toi PeKan 11 pisteen päähän (76-65). PeKa sai puolustuksensa kuntoon ja hyökkäyspäässä alkoi tulla tehoja kolmosten muodossa. Parhaimmillaan PeKa pääsi 10 pisteen päähän Greenin vapaaheitoilla (85-75), mutta peliaikaa oli jäljellä enää vain puoli minuuttia. Tämän jälkeen Piipari heitti ottelussa neljännen kolmosensa ja Juta Jahilo kakkosen kaunistelemalla loppunumeroiksi 90-75.
PeKa ei pystynyt hyödyntämään Catzin virhealtiutta (Catzilla 25 virhettä, PeKalla 16). PeKa pääsi heittämään vapaaheittoja ottelussa peräti 36 kertaa, mutta niistä vain 19 meni koriin. Eli peräti 17 pistettä PeKa hukkasi epäonnistuneilla vapaaheitoilla. Kahden pisteen heitoissa heittotarkkuudet olivat identtiset, mutta Catz onnistui kahdeksan kertaa enemmän. Kolmosissa sekä PeKa että Catz ylsivät kahdeksaan onnistuneeseen kaukoheittoon.
Mestarijoukkueesta nousivat esille hyökkäyspäässä loistaneet Reshetko (24/10), Bue (23/12) ja Piipari (17/2). PeKan paras oli vain 29 minuuttia pelannut Jones, joka heitti 19 pistettä. Lisa Lee pääsi lopulta 21 pisteeseen. Hänen pisteistä peräti 12 syntyi vapaaheittojen seurauksena, mutta Lee epäonnistui myös peräti kahdeksassa vapaaheitossa. Tuukkanen ylsi 15 pisteeseen, mutta hänen korinaluspelaamisensa jätti parantamisen varaa. Green (8/4) ei päässyt pelissä omalle tasolleen, ja hänen pisteensä syntyivät vasta viimeisen jakson viiden minuutin aikana.