Peli-Karhut

Richterin haamukolmonen siirsi ratkaisua

Peli-Karhujen ja Catzin välisen finaalisarjan ratkaisu nähdään viidennessä loppuottelussa ensi sunnuntaina. PeKa tasoitti otteluvoitot 2-2:een voittamalla Lotta Richterin vain kolme sekuntia ennen päätöstä syntyneellä kolmosella. PeKa nousi voittoon ollessaan takaa-ajajana käytännössä koko pelin ajan.

Alku oli PeKalle katastrofaalinen. Ensimmäisen seitsemän minuutin aikana Catz rynni laajalla rintamalla johtoon 26-7. Piste-ero olisi ollut
suurempikin ilman Taru Tuukkasen koreja.

- Ilman Tarun onnistumisia piste-ero olisi varmasti ollut yli 30 pistettä. Ulkomaalaispelaajillamme lataus meni aivan överiksi, PeKan päävalmentaja Seppo Kurki manaili.

Ennen avauskympin loppua PeKa sai kavennettua pistetilanteeksi 17-30, mutta monet ennättivät huokailla, että näinköhän lappenrantalaisten kaulaan pujotettaisiin ensimmäistä kertaa kultaiset mitalit. PeKa ei kuitenkaan halunnut luovuttaa helpolla. Toisella
neljänneksellä PeKa onnistui saamaan kirivaihteen silmään ja taukonumeroiksi kirjattiin 38-46.

porchia_2118Kolmannen jakson aikana PeKa onnistui kaventamaan piste-eroa vain kaksi pistettä. PeKa sai todellisen kirivaihteen silmään vasta neljännen jakson jälkimmäisellä puoliskolla. Lisa Leen kolmonen kavensi piste-eron kuuteen pisteeseen neljä ja puoli minuuttia ennen loppua. Minuuttia myöhemmin piste-ero hupeni kolmeen pisteeseen Porchia Greenin kolmosella. Puolitoista minuuttia ennen
täyttä aikaa Green uusi temppunsa. Kolmonen tasoitti pelin.

Viimeisestä minuutista tuli trilleri. Aluksi Lee epäonnistui kumpaisessakin vapaaheitossa, mutta eipä toisessakaan päässä Catz onnistunut lihottamaan pistepussiaan, vaikka pääsi yrittämään kahdesti (Reetta Piipari kolmosta ja Elisa Bue kakkosta). Richteria rikottiin seuraavassa hyökkäyksessä ja PeKa siirtyi johtoon ensimmäisen kerran (79-77), kun peliaikaa oli jäljellä puoli minuuttia.

Seuraavassa hyökkäyksessä Piipari upotti kylmän kolmosen viedän Catzin johtoon uudemman kerran. PeKa ei kuitenkaan luovuttanut, sillä Richter linkosi kolmosen pussiin vain 3,3 sekuntia ennen täyttä aikaa. Catzin Elisa Bue pääsi heittämään vielä viimeisellä sekunnilla, mutta todella kaukaa lähtenyt kolmonen kimposi rautoihin.

PeKan sankari oli kiistatta Richter, joka onnistui loppuhetkillä todella tiukassa paikassa. Richter sai kasaan koko ottelussa 10 pistettä ja viisi levypalloa. Kolmosen lisäksi pisteet syntyivät seitsemästä onnistuneesta vapaaheitosta. Tuukkanen (18/10) oli vahva ennen kaikkea pelin alussa ja Lee (22/10) ja Green (20/3) loppupuoliskolla. Catzin vahva hahmo oli Piipari (28 pistettä), joka kasasi saldoaan heittämällä
peräti kahdeksan kolmosta.

- Nämä pelit eivät ratkea ensimmäisellä neljänneksellä eikä puoliskolla. Tämä oli todella hieno peli ja hienoa tästä teki myös sen, että ratkaisijana oli seuran oma kasvatti. Viimeksi Kotkassa ratkaisijana oli Catzin Roosa Lukkarinen ja nyt Richter, Catzin päävalmentaja Miikka Sopanen tuumaili.

- Olen nähnyt kauhukuvia, että Piipari ratkaisee nämä finaalit, mutta en missään nimessä uskonut hänen olevan noin kovassa tikissä. Meiltä ei hänen kaltaistaan johtajaa ole joukkueesta vielä löytynyt. Ilahduttavaa, että viisi pelaajaa heitti vähintään 10 pistettä, Kurki kertoi.

Naisten SM-sarja saa todellisen huipennuksensa ensi sunnuntaina Lappeenrannan urheilutalossa, kun mestaruuden ratkaiseva ottelu käynnistyy kello 16.

 
www.pelikarhut.fi © Pelikarhut 2012 • Mainostoimisto 4F