PeKa haki kotiedun
Peli-Karhut aloitti pudotuspelit 20 pisteen vierasvoitolla Espoo Teamia vastaan. PeKan 82-62 -riemuvoittoa tahditti Lisa Lee 29 pisteellä. PeKa vei nimiinsä kaikki neljännekset.
Avausjakso käynnistyi pudotuspelien arvolle sopivasti tasaisissa merkeissä. PeKa sai kuitenkin päälle turbobuustin
kolme minuuttia ennen jakson päättymistä, sillä kotkalaisjoukkue vei sen nimiinsä 14-0 ja koko ottelu oli kääntynyt PeKalle 12 pisteen erolla 26-14.
12 pisteen johtoasema antoi tukevan pohjan jatkopelille ja jatkossa PeKa pystyi jopa nostamaan johtoaan jakso jaksolta. Taukolukemat olivat Peli-Karhujen hyväksi 42-29 ja ennen päätösneljännestä piste-ero kasvoi jo 15 pisteeseen.
- Puhuimme ennen ottelua, että jos saamme puolustuksen kuntoon, riittää voittoon 75 pistettä. Se olisi tänään riittänyt hyvään voittoon, PeKan valmentaja Tomi Ryöppy sanoi.
PeKa sai kasaan vielä seitsmän pistettä enemmän ja voitto kirjattiin kuitenkin peräti 20 pisteen erolla. Runkosarjan pistekuningatar
Lisa Lee saalisti 29 pistettä, vaikka yksikään hänen viidestä kolmosestaan ei uponnut. Kakkoset sitä vastoin upposivat peräti 75 % tarkkuudella. Yksinyrittämisestä ei Lisaa voi kuitenkaan syyttää, sillä hänelle kirjattiin neljä koriinjohtanutta syöttöä.
Ryöppy näki voiton avaimeksi ennakkokaavailun mukaisesti joukkuepuolustamisen, joka onnistui erinomaisesti.
- Puhuimme ennen peliä puolustuspelin tärkeydestä ja se näkyi otteissamme. Saimme tauon jälkeen Nina Laaksosen kuriin tuplauksella ja hänellä oli vitsit vähissä, Ryöppy kertoi.
Laaksonen oli kuitenkin 25 pisteellään joukkueensa paras pisteentekijä, mutta tauon jälkeen hän ei pystynyt kartuttamaan saldoaan kuin yhdeksällä pisteellä.
PeKa onnistui myös puolustamaan kokeneen Susanna Rinnan pimentoon, sillä Rinta sai kasaan vaatimattomat kaksi pistettä ja hänen pelinsä päättyi kahdeksan minuuttia ennen loppua viiteen virheeseen.
Leen lisäksi PeKasta voi nostaa hyvällä heittotarkkuudella heittäneen Porchia Greenin (20/8). Taru Tuukkasen puolustusaktiivisuus oli hyvällä tasolla, sillä käsiin tarttui 11 levypalloa. Hyökkäyspäässä tuhoa syntyi yhdeksän pisteen verran.
Toinen, jännittävä välierä pelataan sunnuntaina 28.3. kello 15 Steveco Areenalla. Kolmella voitolla pääsee finaaliin. Toisessa välierätaistossa Äänekosken Huima haki vierasvoiton runkosarjan voittaja Catzista numeroin 68-44.