Peli-Karhut

Pisteet Forssasta

Peli-Karhut aloitti tuplaviikonlopun vierasvoitolla Forssan Alusta. Sadan pisteen rikkoutuminen jäi pisteen päähän, kun voittolukemiksi
kirjattiin 99-82. Pekalaisista ahkerin korinheiluttaja oli Porchia Green 25 pisteellä. Taru Tuukkanen heitti 17 ja Lisa Lee 15 pistettä.
Kaksinumeroisiin pistelukuihin ylsivät myös Stephanie Jones (14/12) ja viidestä kolkistaan neljä upottanut Anissa Pounds (12/2).

Ottelu jaksoi pysyä tasaisena vain ensimmäisen viisi minuuttia (12-12), kunnes Lee heitti nopeaan tahtiin kuusi pistettä (kaksi kahden pisteen heittoa ja kaksi vapaaheittoa). Vielä saman minuutin sisällä Green onnistui kolmosessaan ja kakkosessaan vieden PeKan yhdeksän pisteen johtoon 14-23.

Toisella jaksolla PeKa onnistui vielä lisäämään johtoaan ja vain kaksi sekuntia ennen taukosummeria Tuukkasen hyppyheitto siirsi tilanteeksi 43-56. Parhaimmillaan PeKan johto oli kasvanut 16 pisteen suuruinen. Tauonkaan jälkeen ei Forssa onnistunut hätyyttelemään PeKan johtoa. Viimeisellä sekunnilla tuomitun Greenin virheen seurauksena Ashley Pellomin vapaaheittojen ansiosta ero kaventui kahdeksaan
pisteeseen 67-75. Päätösneljänneksen alussa PeKa repäisi jälleen johdon kaksinumeroiseksi. Lopulta piste-ero oli pelin päättyessä 17 pistettä.

 

 
www.pelikarhut.fi © Pelikarhut 2012 • Mainostoimisto 4F