Peli-Karhut

Ei pisteitä Äänekoskelta

Peli-Karhujen tämän kauden molemmat vierasottelut Äänekosken Huimaa vastaan päättyivät tappioon, sillä jälkimmäinen kohtaaminen kirjattiin kotijoukkueen hyväksi peräti 105-69.

Huima aloitti ottelun vahvasti, sillä reilun viiden minuutin kohdalla Kenya Robinsonin kolmonen siirsi kotijoukkueen kahdeksan pisteen johtoon (18-10). Piste-ero kasvoi vielä jakson vanhetessa, mutta PeKa sinnitteli mukana Stephanie Jonesin hyppyheitoilla. Ensimmäisen jakson tilanne oli 29-20.

Toisen neljänneksen alkuun Huima nykäisi 15 pisteen johtoon (39-24). Korien tekeminen ja oman pään puolustaminen tuottivat PeKalle vaikeuksia jakson puoliväliin mennessä piste-ero oli noussut peräti 21 pisteeseen (50-29). Ennen taukoa PeKa ei onnistunut kaventamaan tilannetta. Päinvastoin, sillä Huima kasvatti piste-eroa vielä kahdella pisteellä tilanteeksi 58-35.

23 pisteen ero kovana kotijoukkueena tunnettua Huimaa vastaan oli liikaa ja käytännössä peli oli ratkennut jo puolivälissä. Hirmuisessa heittovireessä ollut äänekoskelaisjoukkue latoi kolmannella jaksolla peräti 31 pistettä, PeKan jäädessä vaivaiseen 14 pisteeseen. Näin piste-ero oli kasvanut peräti 40 pisteeseen (89-49).

Huima ylitti 100 pisteen päätösneljänneksen puolivälin jälkeen. Kosmeettiseksi jääneellä jaksolla PeKa sai kavennettua eron 36 pisteeseen, mutta kamppailun paremmasta osapuolesta ei ollut epäselvyyttä. Suorastaan maagisessa heittovireessä
ollut kotijoukkue heitti kakkoset pussiin 58-prosenttisesti ja kolmoset peräti 67-prosenttisesti. Ei PeKakaan huonosti heittänyt, mutta Huiman teholukemat olivat omaa luokkaansa. Suuri ero tuli myös levypallopelaamisessa, sillä kotijoukkue nappasi peräti 25 levypalloa enemmän kuin Huima.

Ottelun tähti oli Huiman Maiju Pekkarinen, joka rokotti vanhaa seuraansa 32 pisteen edestä. Pisteistä valtaosa syntyi kolmosista, jotka upposivat 89-prosenttisesti, sillä yhdesästä heitosta peräti kahdeksan meni koriin. Hyvää taustatukea Maijulle
antoi sekä tuore amerikkalaisvahvistus Lavesa Glover (26/12) ja ikinuori Kenya Robinson (16/13). PeKan Lisa Lee (30/6) vastasi valtaosan joukkueensa pisteistä, sillä viiden virhen takia kentältä suihkuun joutunut Jones ei päässyt kuin 11 pisteeseen. PeKan riveistä puuttuivat vielä Porchia Green ja Auli Nyman.
 
www.pelikarhut.fi © Pelikarhut 2012 • Mainostoimisto 4F