Peli-Karhut

Peli-Karhuille cup-kultaa!

peka_0459

Peli-Karhut nappasi historiansa neljännen Suomen cupin mestaruuden kaatamalla hallitsevan cup-mestari Espoo Teamin korein 71-64. PeKan Lisa Lee (37/8) oli hurjalla pelipäällä heittämällä yli puolet joukkueen pisteistä.

PeKa aloitti ottelun väkevästi ja avausneljänneksen jälkeen johtolukemat olivat 16-10. Hyvä tahti jatkui toisella jaksolla
ja jakson puolivälissä piste-ero oli noussut kahdeksaan pisteeseen. Ennen taukoa espoolaiset onnistuivat kaventamaan eron kolmeen pisteeseen 29-32. Taukoon mennessä Lee oli heittänyt jo 17 pistettä.

Ihmetystä herätti se, että Porchia Green ei ollut kartuttanut pistetiliään kuin yhdellä vaivaisella pisteellä. Greenin puolustuspelaaminen ei sen sijaan jättänyt ajateltavaa, sillä käsiin tarttui avauspuoliskon aikana kuusi levypalloa.

Tauon jälkeen Espoo pääsi paremmin mukaan ja pian kotijoukkue oli kaventanut piste-eron kahteen pisteeseen. Kolmannen kymmenminuttisen puolivälissä PeKa otti uuden repäisyn ja ero nousi seitsemään pisteeseen (54-47).

Espoo ei kuitenkaan heittänyt kirvestään kaivoon, vaan heräsi peliin mukaan viimeisellä jaksolla. Neljä minuuttia ennen päätöstä Espoon ex-pelikarhulainen  Ashley Haynes tasoitti pelin 59-59:een. PeKa ei tästä kuitenkaan lannistunut, vaan Green ja Lee heittivät minuutissa PeKan viiden pisteen johtoon.

Espoo Team tuli tasoihin uudemman kerran, kun peliaikaa oli jäljellä vajaa kaksi minuuttia (64-64). Hurjassa tikissä ollut Lee ei kuitenkaan halunnut antaa espoolaisjoukkueelle mahdollisuutta kilpailla pelin voitosta. Viimeisen minuutin aikana Lee pussitti seitsemän pistettä, ja koko ottelussa huikeat 37 pistettä.

Leelle hyvää taustatukea antoivat Linda Lehtoranta 10 pisteellään ja toisella jaksolla kunnostautunut Green yhdeksällä pisteellä. WNBA-tähti Alexis Hornbuckle pelasi ottelussa täydet minuutit ja keräsi yhdeksän pistettä ja mukavat 12 levypalloa.

Cup-mestaruus oli PeKan historian neljäs ja kolmas viimeisen kuuden vuoden aikana. Voit lähettää onnittelut joukkueelle osoitteeseen Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen !

 

 
www.pelikarhut.fi © Pelikarhut 2012 • Mainostoimisto 4F