Catz vei kärkipelin
Peli-Karhut joutui antautumaan niukasti Lappeenrannan Catzille korein 69-62. PeKa heräsi taistoon mukaan nihkeän
avauspuoliskon jälkeen, mutta tiukka takaa-ajo ei riittänyt parhaimmillaan 30 pisteen johtoasemaan päässyttä Catzia vastaan.
PeKa ei tuntunut olevan valmis sarjan kärkikamppailuun, sillä Catz meni vajaassa neljässä minuutissa jo 9-2-johtoon
Jelena Solovjevan koreilla. Tahti ei parantanut jakson edetessä, sillä ensimmäinen 10-minuuttinen kirjattiin kotijoukkueen
hyväksi peräti 24-7. PeKan korit merkattiin Lisa Leen nimiin.
Eipä tahti parantunut toisella jaksollakaan, sillä peli tuntui ratkenneen toisen jakson ensimmäisten minuuttien jälkeen. Catzin johto
jakson puolivälissä oli 19 pistettä ja piste-ero kasvoi kasvamistaan. Tauolle siirryttiin lappeenrantalaisten peräti 30 pisteen johdossa.
Asetelmat muuttuivat kuitenkin tauon jälkeen. PeKa sai puolustuksensa kuntoon, eikä Catz saanut aikaiseksi kolmannella neljänneksellä
kuin neljä pistettä. Pisteistä kaksi syntyi lay-upista ja kaksi vapaaheitoista. PeKa nousi kirinsä ansiosta 14 pisteen päähän Leen, Porchia Greenin ja Henna Launiaisen koreilla.
Kuten niin monesti, tällä kertaa takaa-ajo vei liiaksi voimia. Kun peliaikaa oli jäljellä kolme minuuttia Greenin kolmonen toi PeKan kahdeksan pisteen päähän (63-55). Viimeisen kolmen minuutin aikana Catz ei saanut aikaiseksi kuin yhden pelitilannkorin, ja muut pisteet syntyivät vapaaheittoviivalta. Virhetaktiikka ei kuitenkaan PeKalta onnistunut ja Catz onnistui nappaamaan 11 peräkkäisen voiton. Kamppailun päätöskorin linkosi Alli Arppe kolmen viivan takaa päätösnumeroiksi 69-62.
Ottelussa molempien joukkueiden heittotarkkuus jätti parantamisen varaa. PeKa onnistui kakkosissaan vain 36 % tarkkuudella. Catzin pituusylivoima näkyi eritoten levypallopelaamisessa, sillä irtopallot kirjattiin lappeenrantalaisten nimiin 52-42. PeKan ja koko ottelun tehopelaaja oli Lee 26 pisteellä ja 13 levypallolla. Green ylsi 15 pisteeseen ja 13 levypalloon. Catzin tehoista vastasi venäläiskaksikko Solovjeva (15/12) ja Elena Reshetko (13/13).
PeKan kausi jatkuu Suomen cupin loppuottelulla ensi lauantaina 12.12. Ottelu pelataan Espoossa, Tapiolan urheiluhallissa kello 17. Vuoden viimeinen SM-ottelu pelataan viikkoa myöhemmin lauantaina 19.12. Forssan Alkua vastaan Karhulan liikuntahallissa kello 15.