Peli-Karhut


PeKan johto kesti loppuun saakka

Peli-Karhut nappasi tärkeän kotivoiton Äänekosken Huimasta 77-72. Vierailijoiden päävalmentaja Mervi Nurmi ihmetteli omiensa flegmaattisuutta, PeKan pääkäskyttäjä Seppo Kurki oli tyytyväinen joukkueensa peli-ilmeeseen.

Jo ennakkoon ottelusta oli helppo povata tasaista taistelua jokaisesta pallosta. Ennakkoarvailut pelin kulusta eivät menneet harakoille,
sillä avausminuutista lähtien ottelu oli vauhdikasta menoa molempiin päätyihin. Ensimmäisen jakson alussa Huima siirtyi 4-0 -johtoon, mutta nopeasti PeKa oli kuronnut eron umpeen ja siirtynyt johtoon. Parhaimmillaan PeKan johto oli samainen neljä pistettä (14-10), mutta myös Huima onnistui kuromaan eron umpeen.

Toisen jakson alussa PeKa rutisti seitsemän pisteen johtoon (26-21), mutta jakson vanhetessa Huima pääsi kahden pisteen päähän (33-31).  PeKa repäisi uudemman kerran etupäässä Lisa Leen koreilla ja ero oli hetkessä yhdeksän pistettä (40-31). Äänekoskelaiset eivät kuitenkaan lannistuneet ja onnistuivat ennen taukoa kuromaan eron viiteen pisteeseen korinumeroiksi 43-38.

Tauon jälkeen Huima pääsi jälleen kahden pisteen päähän (50-48), mutta seuraava kolmeminuuttinen kirjattiin PeKalle 7-0 ja ottelu 57-48. PeKan hyvä peli-ilme nosti PeKan johdon 13 pisteeseen ennen kolmannen neljänneksen päättymistä.
Viisi minuuttia ennen ottelun päättymistä PeKan johto oli vielä turvallisen oloinen 12 pistettä (70-58), mutta vajaa puolitoista minuuttia ennen loppua Huima oli taistellut neljän pisteen päähän (72-68).

Ratkaisu syntyi vapaaheittoviivalta, kun Porchia Green pussitti vaparinsa sisään ja vei PeKan johtoon 77-70 puoli minuuttia ennen loppua. Viimeisen 15 sekunnin aikana Kenya Robinson onnistui tuomaan Huiman viiden pisteen päähän, mutta sen lähemmäksi eivät vierailijat päässeet.

- Peli-ilmeemme oli varsin flegmaattinen. En osaa sanoa mistä se oikein johtui. Pelasimme ensimmäiset 38 minuuttia suupielet alaspäin ja vasta viimeisen kahden minuutin aikana aloimme taistelemaan, Nurmi analysoi.

Huima joutui antamaan tasoitusta viimeiselle neljännekselle, sillä amerikkalaispelaaja Audrey Muse loukkasi polvensa, eikä kyennyt pelaamaan viimeisellä kymmenminuuttisella. Amerikkalaisen loukkaantumisesta huolimatta viimeinen jakso oli Huiman paras (22-14).

- Jos jotain iloa haluaa hakea, voitimme levypallot 43-38, Nurmi tuumasi.

Kurki oli tyytyväinen taiston jälkeen voiton tuomiin kahteen pisteeseen.

- Päätimme ennen ottelua, että Kenya Robinson pitää saada kiinni, sillä Huima elää ja kuolee Robinsoniin. Lisa Lee onnistui pitämään Robinsonin hyvin, Kurki aprikoi.

Parannettavaakin jäi, sillä PeKa-valmentaja sanoi sopineensa joukkueensa kanssa Maiju Pekkarisen pitämisestä.

- Maijulla oli varmasti kova näyttöpaikka vanhassa kotisalissa. Emme saaneet häntä kuriin ja hän sanoi heittää vapaasti heittopaikoista, Kurki jatkoi.

Peli-Karhut esitteli ottelussa uuden amerikkalaisvahvistuksen, Jesyka Burks-Wileyn. Pelaajan otteista jäi hieman valju maku, joskin siihen löytyi luonnollinen syy.

- Hän on ollut Suomessa vasta 20 tuntia ja matkaväsymys painoi otteissa. Halusin silti ajaa häntä jo sisään. Ja eihän kymmenen levypalloa ihan huono suoritus ole, mutta jatkossa hänen on saatava jalkansa liikkeelle, Kurki tuumasi.

Kotijoukkueen vauhdikkaimpana pelaajana palkittiin Lee, joka puolusti kurinalaisesti ja saalisti mainiot 27 pistettä. Myös Green oli pelipäällä heittäen 24 pistettä. Huiman Pekkarinen naputti 24 pistettä.

- Ei sovi unohtaa nuorta kaartiamme, sillä Linda Lehtoranta (12 pistettä) uskalsi laittaa itsensä täysillä likoon, Kurki totesi.

PeKan seuraava ottelu pelataan jo ensi tiistaina, kun joukkue matkustaa Keravalle pelaamaan Suomen cupin välieräottelun Keravan Energia Teamia vastaan.

 
www.pelikarhut.fi © Pelikarhut 2012 • Mainostoimisto 4F