Peli-Karhut

PeKa selvästi Forssaa parempi

Peli-Karhut palasi voittojen tielle kaatamalla sarjajumbo Forssan Alun selvin lukemin 100-51. Vain kolmas jakso oli numerollisesti tasainen, joskin PeKan johto oli jo ennen sitä 24 pistettä. PeKasta peräti viisi pelaajaa keräsi kaksinumeroiset pistelukemat.

Pelin alusta alkaen ei ollut epäselvyyttä, etteikö PeKalla olisi ollut nälkää sarjassa tällä hetkellä viimeisellä sijalla olevaa
Forssan Alkua vastaan. PeKa karkasi jo 40 sekunnissa 5-0 -johtoon ja jakson puoliväliin menessä ero oli noussut jo 11 pisteeseen.
PeKan ylivoimaisuudesta kertoo se, että kun Lisa Lee nosti kakkosellaan PeKan pistemäärän 20:een, oli Forssalla kasassa
vasta yhdeksän pistettä. Lopulta ensimmäinen jakso kirjattiin PeKalle 24-12.

PeKa onnistui ensimmäisen jakson tapaan toisella jaksolla kentän molemmissa päädyissä. Tiivis puolustus toi onnistumisia
hyökkäyspäädyssä. Toinen neljännes meni PeKalle numeroin 23-11 ja lopulta tauolle marssittiin vierailijoiden riemukkaissa
johtolukemissa 47-23.

Tauon jälkeenkin PeKa jatkoi hurjaa pistetehtailuaan. Joukkueiden välinen piste-ero kasvoi 30 pisteeseen puolentoista minuutin jälkeen.
Forssalle kolmas neljännes oli paras, sillä se sai aikaiseksi 22 pistettä eli melkein yhtä paljon kuin kahdella edellisellä kymmenminuuttisella yhteensä. Alku ei kuitenkaan päässyt 20 pistettä lähemmäksi, joskin lopulta ennen viimeistä jaksoa tilanne oli 45-71.

Tauon jälkeen PeKa pystyi peluuttamaan nuoria pelaajiaan ja ainoa jännityksen aihe oli se, että saako PeKa satasen rikki ensimmäisen
kerran tällä kaudella. Sataset paukkuivat lopulta 40 sekuntia ennen täyttä aikaa, kun Lee upotti kolmosensa sisään.

Liki puolet PeKan pisteistä syntyi Leen ja Yolanda Jonesin toimesta, sillä Lee pussitti 25 ja Jones 24 pistettä. Linda Lehtoranta osui
15 pisteen ja Henna Launiainen 14 pisteen edestä. Kaksinumeroiseen pistelukuun ylsi myös Alli Arppe kymmenellä pisteellään. Amerikkalaisista Porchia Green (seitsemän pistettä) oli vahva puolustuspelaamisessa, sillä haaviin tarttui 12 levypalloa.

Huomenna vastus kovenee tuntuvasti, kun PeKa matkaa hallitsevan mestarin ja sarjajohtaja Espoo Teamin vieraaksi. Kotkalaiset lähtevät otteluun kuitenkin henkisesti niskan päällä, sillä avauskierroksella PeKa kurmotti Espoota 84-58.

 
www.pelikarhut.fi © Pelikarhut 2012 • Mainostoimisto 4F