PeKa juoksi Orimattilalta jalat alta
Peli-Karhut ei jättänyt mitään sattuman varaan kaataessaan Team S-Hämeenmaan selvin lukemin 99-75. Koko materiaalinsa
voimin pelannut kotkalaisryhmä hyödynsi nopeudellaan vierailijoiden puutteet puolustuspelaamisessa. Taiston päätyttyä Team S-Hämeenmaan päävalmentaja Mari Puustinen ihmetteli tuomittujen virheiden epätasaisuutta.
Käytännössä ottelu oli ratkennut jo ensimmäisen jakson jälkeen. Peli jaksoi olla tasainen vain ensimmäisen neljän minuutin ajan.
Kieraah Marlow'n vapaaheittojen jälkeen tilanne oli 12-11, mutta vajaan minuutin sisällä PeKa lisäsi johtonsa kuuteen pisteeseen. Orimattilalaiset saivat jakson aikana vain 13 pistettä, kun vauhdikkaasti pelannut kotijoukkue saalisti huikeat 32 pistettä.
Toisella kymmenminuuttisella ei pisteitä nähty ensimmäisen jakson tapaan. Kymmenminuuttinen kirjattiin PeKan eduksi 18-15, joten orimattilalaiset saivat 20 minuutin aikana vähemmän pisteitä kuin PeKa ensimmäisellä neljänneksellä. Kun peli oli ratkennut, pääsi S-Hämeenmaa kaunistelemaan numeroita tauon jälkeen. PeKa pystyi peluuttamaan kaikkia pelaajiaan, mutta missään vaiheessa kotijoukkueen selkeä johtoasema ei ollut vaarassa. Kolmannen jakson jälkeen tilanne oli 74-53. Lopulta päätössummerin soidessa loppulukemat olivat 99-75.
Vaikka peli ratkesi jo ensimmäisen jakson jälkeen, jaksoi PeKa pelata pelin loppuun saakka. Oivalla pelipäällä olleet amerikkalaisvahvistukset jaksoivat viihdyttää kotiyleisöä huikeilla suorituksellaan. Korkeimman pistesaaliin keräsi Lisa Lee 28 pisteellään, mutta
Porchia Green (19/8) (kuva oikealla: www.koriskuvat.fi / Kai Kilappa) pelasi parhaimman pelinsä PeKa-paidassa. Yolanda Jonesin (26/9) otteet tekivät vaikutuksen palkintoraatiin, sillä hänet palkittiin kotijoukkueen parhaana. Vierasjoukkueesta arvostettiin 20 pistettä pussittanut Marlow.
Ennakkoon yksi mielenkiintoisimmista taistoista oli myös Lehtorannan sisarusten välinen koitos. Kokeneempi Laura vei tuossa kamppailussa voiton pienin pisteluvuin 2-1. Niin Lauran kuin Lindan otteista oli luettavissa jännittyneisyys.
- Se ei ole ikinä helppo paikka tulla pelaamaan vanhan kotiyleisön eteen. Varmasti Laura halusi näyttää osaavansa pelata myös Kotkan ulkopuolella. Vaikka pisteet jäivät vaatimattomiksi, ei hänen pelaamisensa ollut huonolla tasolla, Puustinen totesi.
Joukkueiden valmentajilla niin Puustisella kuin PeKan Seppo Kurjella oli hieman erilainen näkemys ottelun kulusta.
- Naapurin virheitä ei pitäisi tuijottaa, eikä niihin voi kentällä laidalta vaikuttaa, mutta ihmetetyttää virheiden epätasaisuus (PeKalla 7 virhettä ja Hämeenmaalla 22), Puustinen tuhahti.
- Ette te tänään harmaapaitaisten takia hävinneet. Me juoksimme teiltä jalat alta, Kurki vastasi.
- Tiesimme, että palloa pitää laittaa kovaa vauhtia eteenpäin, sillä vastustajan riveissä Marlow ja Shanika Freeman pelaavat hirveitä minuutteja. Tiesimme myös, miten heitä vastaan pitää pelata, Kurki jatkoi.
Peli-Karhujen kausi jatkuu ensi viikon lauantaina 31.10. kello 15 kotiottelulla Lappeenrannan Catzia vastaan.