Peli-Karhut

PeKa kaatoi ToPon eilen (lauantaina 14.1.) kotonaan reiluin lukemin 95-55. Peli-Karhuista eniten pisteitä teki Becca Bruszewski (19), mutta koko ottelun paras pistenikkari oli Meriem Eerikinharju 20 pisteellään.

Jones vahvana korin alla debyytissään

Heikoilla yöunilla ottelussa pelannut, ensimmäistä kertaa tämän vuoden puolella kotiyleisölle esiintynyt Yolanda Jones sai suuret aploodit astellessaan vaihdosta kentälle. Jones kaapi ottelussa yhteensä 16 levypalloa, eikä helsinkiläisistä löytynyt hänelle painikaveria. Myös erinomaisen ottelun pelannut Bruszewski käytti häikäilemättä hyödykseen kokoansa ToPon pienempää joukkuetta vastaan.
ToPosta on hieman hankala listata enään suurempia onnistujia, sillä Eerikinharju tuli jo mainittua aikaisemmin. Eerikinharju oli ainoa kuka pääsi yli 10 pisteen.

Kuva: Kai Kilappa

Jo 15 peliminuutin kohdalla ei suurimmalle osalle yleisöstä ollut epäselvää, kuka tulisi ottelusta korjaamaan sarjapisteet. Seppo Kurki laittoi tällä kertaa ainoan a-junnun, kuka oli kokoonpanossa, Annika Sastamalan kentälle ennen puoliaikaa, mutta Sastamalan kauden ensimmäinen kori syntyi vasta ottelun loppusekunneilla.
Huimaan vireeseen päässyt Anissa Pounds jatkoi loistavia otteitaan - kiitti avausviisikon paikasta tekemällä 17 pistettä.

Lukuunottamatta Laura Lehtorantaa (8 pistettä) ja Sastamalaa kaikki kotijoukkueen pelaajista pääsivät yli 10 pisteen rajan.

Mitä seuraavaksi?

Peli-Karhujen kokoonpanosta puuttuivat loukkaantumisten vuoksi Reetta Piipari sekä Arla Koski. Piiparin huilaaminen oli ns. varatoimenpide, jotta nilkka saadaan rauhoittumaan ja kuntoon Catz-otteluun, joka on 26.1. Arla loukkasi polvensa viime torstaina harjoituksissa. Polvesta on revennyt osittain sivuside sekä polvilumpio meni sijoiltaan. Vielä ei ole tarkkaa tietoa kuinka kauan Koski on sivussa.

Ottelun tilastot

Videokooste ottelusta

Kuvia ottelusta / Johan's Pictures

 
www.pelikarhut.fi © Pelikarhut 2012 • Mainostoimisto 4F