PeKa kärsi kauden viidennen tappionsa tänään Äänekoskella Huimaa vastaan. Jännittävien ja tasaisten vaihdeiden jälkeen kotijoukkue voitti lukemin 88-86. Peli-Karhujen parhaat pisteiden tekijät olivat Reetta Piipari ja Becca Bruszewski, molemmat tekivät 19 pistettä. Koko ottelussa eniten pisteitä mätti kotijoukkueen Madina Ali (27).
Ottelun lopusta muodostui jännitysnäytelmä
PeKa sai pallon kun ottelua oli yhdeksän sekuntia jäljellä ja lukemat 88-84. Heittopaikkaa ei saatu heti pelattua ja Reetta Piipari kiskaisi bonuskaaren takaa ja Bruszewski nosti pallon koriin alle sekunti ennen ottelun loppua. Linda Lehtoranta sai vielä rikottua, mutta kun joukkuevirheet eivät olleet täynnä, Huima pääsi sivurajalle ja varmisti näin niukan voittonsa.
Huiman amerikkalaisvahvistukset onnistuivat erinomaisesti: Ali teki 27 pistettä ja kaapi samalla 13 levypalloa. Hyvää ottelua haittasi kuitenkin hieman kahdeksan menetystä. Iltapäivän hirmutehoista vastasi kuitenkin Kenya Robinson, 20 pistettä ja aivan käsittämättömät 27 levypalloa! Patrice Holmes jäi hieman teho-kaksikon varjoon, sillä hänen saaliinsa oli 12 pistettä. Suomalaisista korkeimman pistesaaliin nakutteli Sanna Jämsen (24 pistettä), joista 21 oli kasassa jo puoliajalla.
PeKan kotimaiset avainroolissa
Vierasjoukkueen tehoista vastasi lähinnä kotimaiset pelaajat. Piiparin lisäksi Linda Lehtoranta pussitti 18 pistettä ja antoi neljä koriin johtanutta syöttöä. Lotta Richter paransi edellisestä ottelusta (11/3) ja Anissa Pounds jatkoi erinomaisia otteitaan. Täydet minuutit urakoinut Bruszewski oli käytännössä Peli-Karhujen ainoa kunnon vahvistus tänään. Rashanda McCants sai jo aikaisin virhetililleen pallukoita virheiden merkiksi ja hänen iltansa oli sitä myöten piloilla. McCantsin lopullinen saalis tänään oli kuusi pistettä, viisi levypalloa ja viisi virhettä. Vieraat hävisivät jälleen levypallot reilusti (57-34).
Yolanda Jones oli edelleen siviilit päällä vaihtopenkillä, sillä hänen pelilupansa saapuu Suomen kamaralle vasta tulevan viikon aikana.
Mitä seuraavaksi?
PeKalla on nyt lähes viikon mittainen harjoittelutauko, kunnes ToPo saapuu Kotkaan vierailulle 14.1. Silloin mukana on jo Joneskin, jonka pitäisi tuoda voimaa levypallo-peliin. Siitä joukkueen matka jatkuu Lappeenrantaan 26.1. torstaina, kun Catz asettuu vastaan todellisessa klassikko-ottelussa. Catz on sarjan kärkipaikalla ja toistaiseksi voittamaton.