Peli-Karhut

Eilen, 7.1. Forssan Alku kaatui vuoden 2012 ensimmäisessä kotiottelussa. Loppulukemiksi Steveco Areenan tulostaululle jäi 88-72. Ottelun parhaat pistenaiset löytyivät kotijoukkueen riveistä: Anissa Pounds ja Rashanda McCants tekivät molemmat 21 pistettä.

Alun alku oli tahmea

Forssa aloitti tahmeasti eikä pelitilannekoria syntynyt ennen kuin ottelua pelattu reilut kahdeksan minuuttia. Ei PeKakaan avauspisteitä helpolla tehnyt, mutta kun hanat aukesivat ei loppua näkynyt, vaikka FoA parhaimmillaan kävikin alle 10 pisteen päässä. Ottelun alkuminuuteilla FoA vei levypallot aivan Peli-Karhujen nenän edestä. Molemmissa päissä. Forssalaiset voittivat levypallot lopulta 56-36. FoA:n pelaajista eniten irtopalloja kaapi Olyinka Olorunnife, 15 kappaletta. Olorunnife jäi kuitenkin seitsemään pisteeseen heikoilla prosenteilla. 
Kovaksi korintekijäksi leimattu Sierra Evans jäi vain viiteen pisteeseen Linda Lehtorannan puolustuspihdeissä. Pirteimmin vierasjoukkueesta pelasi Henna Salomaa, joka nakutteli 18 pistettä. Reilu minuutti ennen loppua Henna Koponen satutti jo aikasemmin loukattua olkapäänsä, Koposen huudoista päätellen kotiyleisö säikähti käyneen jotain pahempaa, mutta olkapää meni vain sijoiltaan ja Koponen on todennäköisesti kokoonpanossa jälleen ensi keskiviikkona Espoota vastaan. Takamies Vanessa House pelasi ihan kelpo pelin ja pidättelikin Salomaan kanssa Forssaa pinnalla, mutta tilastosarakkeeseen tuli ruma lukema menetyksien kohdalle: 8.

PeKalta löytyi onnistujia laajalta rintamalta: Reetta Piipari (14 pistettä, 4 syöttöä) jakeli loistavia syöttöjä ja tälläkin kertaa jäi tilastoijilta muutama koriin johtanut syöttö merkitsemättä, McCants kirjautti pisteidensä lisäksi myöskin neljä koriin johtanutta syöttöä, kolme riistoa ja napsi 11 levypalloa. McCants pelasi erinomaisesti yhteen Anissan kanssa. Pounds kunnostautui myös puolustuksessa riistämällä pelivälineen vastustajalta neljästi. Lotta Richter ei saanut eilen kaukoheittoaan kulkemaan (kolmoset 0/6). Becca Bruszewski pelasi pirteästi ja hankaloitti vastustajan mm. Juta Jahilon hyökkäyspelaamista erinomaisella puolustuksellaan. Hyvän puolustuksen lisäksi Bruszewski teki 14 pistettä ja otti 10 levypalloa.

Päävalmentaja Seppo Kurjen mukaan levypallopeli olisi parantunut huimasti, mikäli 185-senttinen Yolanda Jones olisi ollut pelaavassa kokoonpanossa. Jonesia ei nähdä kentällä vielä tänäänkään Äänekoskella, kun PeKa kohtaa Huiman vieraissa. "Slimin" pelilupa pitäisi saapua Helsinkiin Koripalloliiton toimistolle ennen seuraavaa kotiottelua ToPoa vastaan 14.1.

Ottelun tilastot

Videokooste ottelusta

Yolanda Jones' Return: "She's Back" (VIDEO)

Kuvia ottelusta / pekkajalis.pp.fi

 
www.pelikarhut.fi © Pelikarhut 2012 • Mainostoimisto 4F