Peli-Karhut

PeKa nappasi tänään, lauantaina 17.12. voiton vuoden viimeisestä kotiottelustaan. Jyväskylän HoNsU kaatui lukemin 87-60. Lähes ottelun viimeiset 15 minuuttia menivät pelailuksi, eikä puoliajan jälkeen voitosta enään taisteltu.

Suomalaiset kentän onnistujia

Peli-Karhuista parhaiten pelasivat kotimaiset Lotta Richter (17/4), Linda Lehtoranta (14/4/4), sekä avausviisikkoon nostettu Anissa Pounds, joka heitti hyvillä osumatarkkuuksilla 16 pistettä. Vierailta pisteiden teosta vastasi Katja Summala (13, mutta kolmeen pisteen heitot 3/10), Titta-Riina Lepistö 12 pisteellään. HoNsU:n paras pisteiden tekijä oli kuitenkin amerikkalaisvahvistus Charlee Underwood, 15.
Ei PeKankaan jenkkivahvistukset huonosti pelanneet, ei ollenkaan. Vastassa oli vain hieman heikompi joukkue, joten vastuu jakaantui tasaisesti kaikille. Kolmikosta eniten pisteitä teki Kamela Gissendanner, joka pelasi yhden parhaista otteluistaan Suomessa, tekemällä 15 pistettä. Rashanda McCants upotti yhteensä 12. Becca Bruszewski jäi vain kuuteen, mutta hän paini esimerkillisesti korin alla ottamalla yhteensä 12 levypalloa, joista viisi hyökkäyspäässä.

HoNsU pääsi vapaaheittoviivalle ottelussa vain kuusi kertaa, joista tasan yksi meni koriin.

Myös kotijoukkueen a-tyttönelikkö sai runsaasti peliaikaa ja jälleen pisteiden teon makuun pääsi Arla Koski, joka upealla yksilösuorituksellaan sai yhdet iltapäivän kovimmista aplodeista 300 päiseltä yleisöltä.

Mitä seuraavaksi?

Tänään lauantaina sivussa flunssan takia ollut takamies Reetta Piipari pelaa todennäköisesti huomenna Espoossa sarjassa viidentenä olevaa Espoo Teamiä vastaan. Ilmeisesti Piiparin huilaaminen tänään oli vain ns. varatoimenpide, jotta Reetta on huomenna mukana täysillä kaatamassa Espoo Teamiä nurin. Ottelu alkaa Tapiolan Urheiluhallissa klo 14.00.

Ottelun tilastot

 
www.pelikarhut.fi © Pelikarhut 2012 • Mainostoimisto 4F