Peli-Karhut

Eilen, keskiviikkkona 6.4., otti PeKa ensimmäisen voiton naisten SM-sarjan finaaleissa. Noin 600 katsojaa saivat ex-Pekalaisen Lisa Leen pelin sekaisin (kyllä PeKa:n puolustuksella oli osansa asiassa). Ottelun korikuningatar oli 26 pistettä heittänyt (22 pistettä toisella puoliajalla) Krystal Vaughn, mutta ottelun paras pelaaja Shanika Freeman, 19/17/4. Ottelusarja on nyt 1-0 Peli-Karhuille.

Ensimmäinen erä: Kotijoukkue tuli mahtavalla sykkeellä peliin, mikä näkyikin reilun kahden minuutin jälkeen tulostaululla: 11-2. Mika Haakana oli näin pakotettu finaalien ensimmäiseen aikalisään. Varsinkin korin alla PeKalla oli vaikeuksia nostaa pallo koriin, mutta kun alkoi ropista virheitä, myös alta alkoi mennä pussiin virheiden kera. Ottelu oli aika melkoista heittojuhlaa ensimmäisen erän osalta, kun Hanna Vapamaa upotti kolmosen 10 sekuntia ennen erän loppua, 23-17.

Toinen erä: Catz puski iholle, sillä Vapamaa tuntui olevan hetkellisesti merkkaamaton nainen. Elizaveta Kityzina toi lappeenrantalaiset tasoihin, ja vei vapaaheitollaan vielä ensimmäistä kertaa johtoonkin. Mutta Laura Lehtoranta toi emännät jälleen kahden pisteen johtoasemaan kolmosellaan. Puoliajalle mentiin lukemissa 38-38, kun Reetta Piipari heitti ns. buzzerbeater-heiton juuri summerin soidessa.

Kolmas erä: Toiseksi viimeinen eräkään ei ollut sitä parasta mahdollista PeKaa. Krystal Vaughn vei PeKa:n viiden pisteen johtoon, mutta kukapa muukaan kuin Piipari naulasi jälleen kolmosen pohjaan. Viimeiseen kahteen minuuttiin ei nähty enään koria, vaan viimeiseen erään lähdettiin lukemista 57-54.

Neljäs erä: Viimeiset 10 minuuttia ei juuri katsojille finaaliviihdettä tarjonnut, vaan PeKa sai ison vaihteen päälle, ja heitot alkoivat uppoamaan. Erän kruunasi Anissa Poundsin todella kaukaa lähtenyt kolmonen. Myöskin Saara Lehtoranta pääsi tekemään ensimmäiset finaalipisteensä, upottamalla vapaaheiton loppusekunneilla.

Ottelun tilastot

 
www.pelikarhut.fi © Pelikarhut 2012 • Mainostoimisto 4F