PeKa pysäytti ToPon
Viime sunnuntaina (27.3.) otti PeKa jo toisen voittonsa välieräsarjassa ToPoa vastaan, tällä kertaa varsin vakuuttavin lukemin 107-77. ToPo oli aseeton PeKa:n joukkuepeliä vastaan, josta kertoo esimerkiksi Anissa Poundsin takomat 19 pistettä. Ottelun paras pinnojen kerääjä oli Krystal Vaughn 29 pisteellään.
Ensimmäinen erä: Ottelun ensimmäiset 10 minuuttia olivat jokseenkin tasaista puurtamista puolin ja toisin. Lehtorannan sisarusten heittopeli toimi alkuminuuteilla hyvin ja kun Vaughn ajoi korille ja vei emännät yhdeksän pisteen johtoon viiden minuutin jälkeen, oli Mikko Kurjen pakko ottaa ottelun ensimmäinen aikalisä. Anette Juvonen kavensi eron neljään pisteeseen kolmosellaan. Erä päättyi lukemiin 32-27.
Toinen erä: PeKa tuli hyvällä asenteella toiseen erään, mikä antoikin jo hieman merkkejä tulevasta. PeKa:n pelikokoonpanossa olleet jenkit veivät emännät ensimmäisen kerran yli 20 pisteen johtoasemaan, kun Shanika Freeman onnistui lay-upissa 15 sekuntia ennen puoliaikaa. Tauolle mentiin lukemissa 56-35.
Kolmas erä: ToPo viritteli hieman kiriä kolmannen neljänneksen puolivälin paikkeilla, mutta Laura Lehtoranta antoi heittokätensä puhua kaaren takaa ja pisti kotijoukkueen jälleen 22 pisteen johtoon. Jälleen Freeman vei kotijoukkueen uudelle johtokymmennykselle, kun noin 28 minuuttia oli ottelusta pelattu, johti PeKa jo 31 pistettä. Viimeiseen erään lähdettiin tilanteesta 83-55, kun Hanna Valkeinen osui kolmosellaan.
Neljäs erä: Runsaslukuinen kotiyleisö oli jo aikalailla varma PeKa:n toisesta välierävoitosta, eikä sillä ollutkaan mitään syytä epäillä, niin vakuuttavaa oli kotijoukkueen esiintyminen. Viimeisessä erässä Anissa Pounds alkoi mättää koreja hurjalla vauhdilla. Kolme minuuttia ennen ottelun loppua Saara Lehtoranta teki avauspisteensä pudotuspeleissä. Myös Maiju Virtanen ja Annika Sastamala pääsivät erän lopussa kentälle.