PeKa voitti viime viikonlopun (19.2. - 20.2.) kotiottelunsa reilunumeroisesti ja kasvatti sarjajohtonsa jo kuuteen pisteeseen. Ensin kaatui Forssa lauantaina ja sunnuntaina saman kohtalon koki HoNsU. Yksi Peli-Karhujen pirteimmistä, ellei pirtein, oli viikonlopun peleissä yhteensä 40 pistettä upottanut Linda Lehtoranta. Myös Shanika Freeman alkaa lupaavan näköisesti päästä sisälle joukkueeseen. Sairauslomalta palannut Seppo Kurkikin nähtiin taas penkin päässä.
PeKa - FoA 92-54
PeKa tuli otteluun vahvalla sykkeellä ja karkasikin 19-4 johtoon reilussa viidessä minuutissa. Vielä ei johto kuitenkaan suuremmaksi muuttunut, vaan ensimmäisen erän jälkeen mentiin parin minuutin tauolle lukemissa 25-13, kun yhteensä 14 pistettä koko ottelussa heittänyt Anissa Pounds teki erän viimeisen korin.
17 pistettä ottelussa upottanut Krystal Vaughn ei ollut kovinkaan pahoillaan siitä, että ottelu meni pelailuksi:
-Nyt oli helppo peli, mikä ei sinänsä haittaa, sillä avainpelaajat saivat hyviä huiliminuutteja.
Toisessa erässä PeKa repäisi eron liki kahteenkymmeneen pisteeseen, vapaaheittojen ja jenkkikolmikon ansiosta. Ero kasvoi 35 pisteeseen, kun kentälle tullut Saara Lehtoranta upotti toisen vapaaheittonsa. Erän viimeiset pisteet nähtiin myös vapaaheittoviivalta, kun Linda Lehtoranta heitti molemmat vaparinsa kylmän rauhallisesti sisään 48 sekuntia ennen summerin sointia ja puoliaikaa.
Toiseksi viimeisen erän alussa Li. Lehtoranta heitti kolmosen pohjaan (Lindan kolmoset koko ottelussa 4/5!), jolloin ero oli jälleen 39 pistettä. Forssa kiri jo 24 pisteen päähän, mutta kentälle tulleen Poundsin kolmonen vei kotijoukkuetta jälleen karkuun. Viimeiseen erään lähdettiin tilanteesta 70-36, Juta Jahilon pistäessä molemmat vapaaheittonsa sisään.
Viimeiseen erään molemmat joukkueet lähtivät puoliksi "kakkosviisikoilla". Amanda Lassiter riisti pallon suoraan Forssan päätyrajasta ja nosti pallon koriin. Ja kun Lotta Richter teki kaksi perättäistä koria, oli tilanne Steveco Areenan tulostaululla 76-36. Siinä kieppeillä piste-ero pysyi loppuun asti.
Ottelun tilastot
Kuvia ottelusta
PeKa - Honsu 87-58
Ainoan kerran koko ottelussa HoNsU kävi johdossa vajaan minuutin pelin jälkeen, jolloin lukemat olivat 2-3. Sen jälkeen peli olikin PeKa:n totaalista dominointia. Kuten lauantainenkin ottelu. Ensimmäinen 10- minuuttinen päättyi lukemiin 30-12.
HoNsU pelasi ilman amerikkalaisvahvistustaan Margaret Roundtreetä, joka oli jo lähetetty kotiin. PeKalta puolestaan puuttui Anissa Pounds. HoNsU:a kannatteli pelissä jotenkuten mukana ex-pekalainen maajoukkuelaituri Dionne Pounds, joka ei tällä kertaa päässyt kuitenkaan rellestämään mielin määrin Peli-Karhujen puolustusta vastaan, vaan jäi 22 pisteeseen.
Toinen erä oli samantapainen kuin ensimmäinenkin. PeKa:n johtoa 20 pisteessä piti Shanika Freeman, joka kirjautti iltapäivän muhkeimman tilastorivin: 13 pistettä, 22 levypalloa sekä 6 koriin johtanutta syöttöä. Tauolle mentiin lukemissa 47-28, kun Saara Lehtoranta sai lay-upinsa koriin.
Kolmaskaan erä ei hirveän tasokasta koripalloviihdettä tarjonnut, PeKa hoiteli sen "tyylikkäästi" kotiin. Kahdessa minuutissa ero hujahti jo 26 pisteeseen. Kolmas erä päättyi siihen, kun Linda Lehtoranta lähti ajamaan korille, veivasi pallon koriin ja upotti vielä bonusheitonkin. Vielä ehti Dionne Pounds ennen summeria linkaista omasta päädystä pallon koria kohti, mutta osumatarkkuus jäi vajaaksi. Viimeiseen erään lähdettiin tilanteessa 71-45.
PeKa pelasi pitkälti junioreiden ja kotimaisten voimin lähes koko viimeisen erän. Yhdet päivän kovimmista aploodeista saikin Maiju Virtanen heittäessään kolme pistettä. Ottelu päättyi Laura Lehtorannan kahden pisteen koriin.