Peli-Karhut

Espoo Team pyöritteli PeKa:n helpohkosti nurin eilen iltapäivällä (lauantaina) Tapiolassa. Ottelu päättyi Espoon reilulukuiseen voittoon, 89-64. Se oli PeKa:n suurinumeroisin tappio tällä kaudella. Peli-Karhut hävisivät Espoo Teamille kaikilla mahdollisilla alueilla (tilastollisesti), tosin voittaen menetykset 24-12.

Ensimmäinen erä: PeKa meni johtoon 6-10 kolmen minuutin jälkeen Lotta Richerin kolmen pisteen heitolla. Ero pysyi kolmessa-neljässä pisteessä, vaikka PeKa koreja tekikin, keikkui Espoo pelissä hyvin mukana, vapaaheitoilla. Noin kahdeksannen minuutin kohdalla Espoo Team tuli illan tehopelaajan Niina Laaksosen (26 pistettä) korilla tasoihin. Ensimmäisen 10 minuuttisen jälkeen tilanne oli kotijoukkueelle 18-16, kun Laura Wilson onnistui lay-upissaan puolisen minuuttia ennen summerin sointia, eikä Venla-Kaisa Höltän kolmonenkaan tippunut sukkaan ennnen erän päätöstä.

Toinen erä: Toinen erä käynnistyi (tapahtumien valossa) Amanda Lassiterin kolmosyrityksellä, jonka Hölttä torjui, ja samalla hyökkäysaikakello tuuttasi. 11. minuutin kohdalla Lassiter vihdoin osui kaaren takaa ja toi vieraat pisteen päähän. PeKa kävi johdossakin Lassiterin lay-upilla, mutta Mirka Dettman vei emännät jälleen johtoon. Sitten Espoo alkoi pyörittämään peliä, ja menikin nopeasti kahdeksan pisteen johtoon. Tauolle mentiin lukemissa 39-29.

Eilen vaisusti pelannut Krystal Vaughn ei alkanut selittelemään tappiota millään:
-Me vain pelasimme huonosti, puolustus oli huonoa, eikä hyökkäys ollut yhtään sen parempaa.

Kolmas erä: Espoo tuli sisuuntuneena tauolta ja mättikin kahdessa minuutissa taululle lukemat 50-36. Eikä PeKa siitä enään toipunut, vaan Espoo Team jatkoi rymistelyään läpi ottelun. Kolmannessa erässä PeKa kävi lähimmillään 12 pisteen päässä, mutta ei keksinyt keinoja, jolla Espoon hyökkäyksen voisi pysäyttää, ja puolustuksen murtaa. Viimeiseen erään lähdettiin tilanteessa 59-47.

Neljäs erä: Kotijoukkue vei ensimmäisen erän kaksi minuuttia lukemin 9-0. Ero kipusi 20 pisteeseen, eikä sen jälkeen voittajasta ollut enää epäselvyyttä. Korkein johtoasema nähtiin kun kolme minuuttia ennen loppua Espoo meni jo 31 pisteen johtoon. Vielä pääsi PeKa hieman kaunistelemaan lukemia loppuun kohden.

Ottelun tilastot.

 
www.pelikarhut.fi © Pelikarhut 2012 • Mainostoimisto 4F