Peli-Karhut

Peli-Karhut otti kauden 11. ja samalla vuoden ensimmäisen voittonsa. Voitto tuli sarjajumbo-Keravan kustannuksella lukemin 82-50. Lauantaina (8.1.) pelatun ottelun korikuningatar oli PeKa:n Krystal Vaughn 21 pisteellään. Pisteiden lisäksi Vaughn kaapi 11 levypalloa. Ottelun paras suomalainen oli Keravan Energia Teamin Heidi Kilponen 17 pisteellään. Ottelusta aikalailla kokonaisuuden kertoo se, että Keravalla oli yhteensä menetysiä 34 kappaletta.

Ensimmäinen erä: PeKa lähti laiskasti otteluun, ja Kerava rykäisikin minuutissa 0-5 johdon. Keravan Lisa Karcic vei Keravan 3-9 johtoon Amanda Lassiterin harhasyötöstä, mutta Lassiter korjasi erheensä kahdella perättäisellä kolmeen pisteen heitollaan ja toi kotijoukkueen tasoihin. Viiden minuutin pelin jälkeen kentälle tullut Anissa Pounds herätteli kotiyleisöä ja antoi heittokätensä puhua: PeKalle 17-12. Peli-Karhut meni 11 pisteen johtoon, kun Lehtoranta-sisarakseli alkoi toimia. Linda Lehtoranta ajoi kaksi pistettä Anissan riiston päätteeksi, puolustuksessa Laura Lehtoranta otti levypallon, ja hyökkäystä myöhemmin viimeisteli PeKalle kaksi pistettä. Ensimmäinen 10 minuuttinen jäi lukemiin 26-16.

Toinen erä: Toiseen erään vierasjoukkue tuli päättäväisesti ja kuroikin eroa viidellä pisteellä vajaassa minuutissa. PeKa:n hyökkäys takkusi ja vieraiden Kilponen latasi kolmosen ja toi Keravan taas viiden pisteen päähän. PeKa yritti kuroa eroa kolmen pisteen heitoilla, jotenkuten siinä onnistumalla, sillä Lotta Richter ja Vaughn heittivät molemmat kolme pistettä peräkkäisissä hyökkäyksissä ja eroa oli PeKalle jo 13 pistettä. Tauolle mentiin PeKan johdossa lukemin 43-31, Anissan tehdessä kotijoukkueen viimeiset viisi pistettä.

Kolmas erä: Kolmas erä käynnistyi Linda Lehtorannan ajolla (kori) ja Heidi Kilposen virheellä, josta Lindalle tuli vielä yksi bonusheitto. PeKa meni kahdessa minuutissa 16 pisteen johtoon. Eikä aikaakaan kun Vaughn naulasi kolmosen ja vei kotijoukkueen jo 19 pisteen karkumatkalle. Ero pysytteli noin 20 pisteessä eikä PeKa saanut sitä repäistyä isommaksi, vaan molempien peli takkusi. Viimeiseen erään lähdettiin PeKa:n johdossa 62-39.

Neljäs erä: Keravan potku oli loppunut ilmeisesti jo kolmannessa erässä, sillä siitä ei ollut enää sarjajohtajan haastajaksi. Peli-Karhujen päävalmentaja Seppo Kurki peluutti 16-vuotiasta Maiju Virtasta täydet 10 minuuttia, jossa ajassa Maiju keräsi yhdet iltapäivän suurimmista aploodeista Steveco Areenalla hienolla pyörähdyksellä korille ja viimeistelemällä kaksi pistettä. Kurki laittoi myös Virtasen ikätoverin, Annika Sastamalan, kentälle kolme minuuttia ennen loppua. Myös Sastamala kerkesi korin tekoon.

Kuva: Kai Kilappa

 
www.pelikarhut.fi © Pelikarhut 2012 • Mainostoimisto 4F