PeKa kärsi kirvelevän kotitappion eilen (lauantaina 19.12.) pisteellä Espoo Teamille. Koko ottelun pistekuningatar oli 26 pistettä tehnyt Espoon Niina Laaksonen. PeKasta eniten pisteitä teki Krystal Vaughn (22 pistettä), ja Amanda Lassiter säesti hyvin 21 pisteellään.
Ottelun pistetehtailun aloitti sarjan riistokolmonen Mirka Dettmann, riistämällä pallon Linda Lehtorannalta ja juoksemalla kaksi pistettä. Reilun minuutin jälkeen PeKan ensimmäisen korin teki (tutusti) Krystal Vaughn, joka sai Lassiterilta syötön. Ensimmäinen erä eteni kori korilta, eikä kumpikaan joukkue päässyt yli kahden pisteen johtoon, kunnes Espoon Laura Wilson nakutti kolme pistettä. PeKa tuli kuitenkin nopeasti takaisin rinnalle Vaughnin ja Anissa Poundsin koreilla. Vajaa puoliminuuttia ennen erän loppua, Espoo Team karkasi Laaksosen vapaaheitoilla jo kahdekan pisteen päähän ja ensimmäisen kymmenminuuttisen jälkeen ottelu oli 15-22.
Toiseen erään Espoo tuli vahvasti, eikä PeKa päässyt kunnolla iholle. Vaikka PeKa saikin koreja tehtyä, Espoo sai myöskin. Espoo Team karkasi ensimmäistä kertaa yli kymmenen pisteen johtoon Annika Holopaisen korilla kun ottelua oli pelattu reilut 15 minuuttia. Ja noin kaksi minuuttia myöhemmin Dettmann riisti ja ajoi kaksi pistettä, jolloin Steveco Areenan taulla olivat lukemat 23-36 vierasjoukkueen hyväksi. Puolitoista minuuttia ennen erän päättymistä Laura Lehtoranta toi kotijoukkuuen 10 pisteen päähän kolmosellaan. Dettmann kuittasi toisessa päässä ja loppujen lopuksi pukukoppiin mentiin puoliajan merkiksi tilanteessa 29-41.
Vajaan kolmen minuutin pelin jälkeen kolmannessa erässä, PeKa tuli jo kahdeksan pisteen päähän Linda Lehtorannan lay-upilla. 26 peliminuutin jälkeen oli Peli-Karhut jo viiden pisteen päässä, kun Lotta Richter naulasi kolme pistettä. Heti seuraavassa hyökkäyksessä Richter heitti kaksi pistettä ja ero oli kutistunut jo kahteen. Wilsonin heittäessä muutama sekunti ennen summerin sointia kolme pistettä oli ero revennyt taas yhdeksään, viimeiseen erään lähdettäessä. Yksi PeKa:n "pirteimmistä", Amanda Lassiter kommentoi ottelua ja kahden ensimmäisen erän notkahdusta seuraavasti:
-Emme pelanneet omaa peliämme kahdessa ensimmäisessä erässä ja annoimme vastustajalle liikaa kaulaa. Meille tuli myös aivan liikaa menetyksiä (18 menetystä 20 minuutissa).
Kun viimeistä erää oli pelattu 15 sekuntia Lassiter nakkasi kolmosen ja toi PeKa:n kuuden pisteen päähän. Eikä aikaakaan, kun Lassiter heitti heti seuraavassa hyökkäyksessä kotijoukkueen jo kolmen pisteen päähän. Kahdella Vaughnin koreilla, oli PeKa jo pisteen päässä.
Viimeiset kaksi minuuttia olivatkin sitten yhtä trilleriä. PeKa johti kolmella pisteellä, mutta Dettmann toi joukkueensa pisteen päähän. Ajassa 38:24 Krystal Vaughn vei kotijoukkueen johtoon lukemin 74-71. Noin 20 sekuntia myöhemmin Niina Laaksosen käsi kävi ja ero oli jälleen pisteen. 20 sekuntia ennen ottelun loppua Lotta Richter yritti viedä PeKaa kolmen pisteen johtoon, mutta tuloksetta. Kun kuusi sekuntia ennen loppua Laura Wilson ajoi korille, josta Lassiter joutui rikkomaan ja Wilson heitti kylmähermoisesti vapaaheitot sisään. PeKalle jäi kuusi sekuntia aikaa kehitellä "hyvä" hyökkäys ja heittopaikka. PeKa:n penkillä Seppo Kurki pyysi aikalisää ja kertoi suojateilleen pelattavan kuvion (PeKa sai siis sisäänheiton puolestakentästä). Pallo pelattiin Vaughnille joka yleisön ja joukkueen epäonneksi ei saanut palloa koriin. Näin pisteet matkasivat vierasjoukkueen mukana Tapiolaan.