Peli-Karhut

PeKa kukisti eilen iltapäivällä (lauantaina 27.11) Forssan Alun lukemin 72-64. PeKan tehonainen oli Amanda Lassiter joka pussitti 22 pistettä ja kaapi 16 levypalloa, flunssaisena. Flunssan ja lievän kuumeen kourissa oli myös Krystal Vaughn, joka sai aikaiseksi vain neljä pistettä. Vierailta suurimmat minuutit urakoi maajoukkuenainen Michaela Moua saalistaen siinä ajassa vain yhden pisteen.

PeKa aloitti ottelun vahvasti, mutta niin aloitti FoA:kin. Ensimmäisellä viidellä minuutilla PeKa ei päässyt yli viiden pisteen johtoon, mutta kuuden peliminuutin jälkeen Jill Martinin korilla kotijoukkue karkasi seitsemän pisteen päähän. Yksi Peli-Karhujen onnistuneimmista eilen oli 17-vuotias Anissa Pounds, joka teki yhteensä 14 pistettä koko ottelussa. Ensimmäinen kymmenminuuttinen päättyi lukemiin 17-14.

11 pelatun minuutin jälkeen meni puolestaan Forssa pisteellä johtoon, kun vieraiden tehokkain, Minna Sten, upotti neljä pistettä perätysten. Sehän ei Lassiterille sopinut. Lassiter nakutti kolmosen pohjaan, ja kun Vaughn torjui toisessa päässä Mouan heiton ja Martin heitti kaksi pistettä, alkoi kotiyleisö olla jo siinä tunteessa, että tämähän on meidän matsi. Mutta sitä mieltä ei ollut Forssan Alku. Alku sinnitteli hyvin kahden pisteen päässä. Pukukoppiin mentäessä ottelun puolivälissä olikin FoA karannut Judy Wrightin vapaaheitolla kolmeen pisteen johtoon: lukemat puoliajalla 35-38.

Kolmas erä jatkoi ottelun alun kaavaa eikä kumpikaan joukkue saanut peliään kunnolla kulkemaan. Kun erää oli pelattu kuusi minuuttia, alkoi Minna Sten-show. Sten onnistui ensin kolmen pisteen heitossa ja oli saman tien puolustuksessa ottamassa jo levypalloa. Sten ei onnistunut omassa heittoyrityksessään, mutta otti hyökkäyslevypallon ja syötti siitä Michaela Moualle, joka hänkin heitti ohi, mutta Minna Sten oli jälleen hakemassa irtopalloa ja nosti pallon koriin. Erän viimeisen korin teki vahvasti läpi ottelun pelannut Jill Martin, jolloin - ennen viimeistä,ratkaisevaa kymmenminuuttista - Steveco Areenan tulostaululla olivat lukemat 53-52 PeKa:lle.

Peli oli tasan (60-60) vielä kolme minuuttia ennen ottelun loppua. Vasta sen jälkeen, Amanda Lassiterin kolmosella, PeKa siirtyi johtoon. Tehokaksikko Martin-Lassiter tekikin sitten Forssasta "selvää jälkeä". Ottelun viimeisen pelitilannekorin teki Anissa Pounds 15 sekuntia ennen summerin sointia. Kun Linda Lehtoranta vain sekuntti ennen kamppailun loppua  vielä kaunisteli vapaaheittoviivalta loppulukemia, päättyi ottelu numeroihin 72-64. Forssan Alku oli nujerrettu.

 
www.pelikarhut.fi © Pelikarhut 2012 • Mainostoimisto 4F