Peli-Karhut

PeKa haki tänään (la 13.11) reilun voiton Keravasta. Ottelun lopputulokseksi jäi 58-89.
Pitelemätön lauantain "kuningatar" oli 38 pistettä ja 10 levypalloa napannut Krystal Vaughn.

 

Ottelu käynnistyi tasaisissa merkeissä, kunnes PeKa neljän peliminuutin jälkeen repäisi yhdeksän pisteen johdon Amanda Lassiterin kolmosella ja Krystalin onnistumisilla. Kerava tuli kuitenkin nopeasti takaisin neljän pisteen päähän. Sen jälkeen molemmille joukkueille osui jonkinlainen hetkellinen musta aukko peliin. PeKan Jill Martin menetti pallon, sen riistänyt Lisa Karcic menetti pallon Vaughnille, joka taas puolestaan menetti sen Heidi Kilposelle. Kilponen pääsikin nostamaan siitä kaksi pistettä ja kun Lassiter kiskaisi vielä kolmeen pisteen heiton ohi, oli PeKa pakotettu ottamaan ensimmäisen aikalisänsä tilanteessa 14-16, jolloin ottelua oli pelattu seitsemän ja puoli minuuttia. Vaikka PeKa yritti kuroa johtoa viimeisen minuutin aikana, se ei päässyt neljän pisteen johtoa kauemmas, sillä keravalaiset, mm. Essi Punkkinen ja Krista Myllymäki, upottivat kolmosensa juuri oikeaan paikkaan ja aikaan. Ensimmäisen kymmenminuuttisen jälkeen ottelutilanne oli 20-21.

Toisen jakson alussa Kerava meni ensimmäisen kerran johtoon sitten alkuminuuttien, kun Myllymäki tehtaili kaksi pistettä ja Punkkinen heti perään jatkoi tarkkaa työtään kaaren takaa. Keravan joukkueen ilo oli lyhytaikainen. Lokakuun kuukauden pelaajaksi valittu Krystal Vaughn naulasi Martinin syötöstä Peli-Karhut jälleen johtoasemaan 25-26. PeKa repäisi itsensä seitsemän pisteen päähän, kun vahvasti aloittanut Lotta Richter juoksi nopeasti tekemään Lassiterin riiston päätteeksi kaksi pistettä. Sitten PeKa olikin äkkiä jo 11 pisteen johdossa, kun Linda Lehtoranta puolusti Kilpiseltä pallon pois, heitti kolmosen ohi, nappasi levypallon ja ajoi tekemään korin. Keravan Energia Team oli pakotettu erän toiseen aikalisäänsä, kun Vaughn viimeisteli hyökkäyslevypallosta jo 17. pisteensä tässä ottelussa. Puoliajalle mentäessä PeKa johti  jo luvuin 28-45, Vaughnin tehtyä PeKan pisteistä jopa 22! Kahdessa edellisessä ottelussa tuhoisaa jälkeä korin alla tehnyt Lisa Karcic ei onnistunut PeKan tiukan puolustuksen pihdeissä saamaan kahdessakymmenessä minuutissa aikaiseksi kuin kolme pistettä.

Kolmanteen erään PeKa lähti hyvällä asenteella ja piti 17 pisteen johtonsa, mutta pelissä oli silti liikaa huolimattomuutta, jolloin PeKan päävalmentajana tällä hetkellä toimiva Tomi Ryöppy näki parhaaksi ottaa aikalisän ja rauhoittaa hieman tilannetta. Aikalisä tulikin loistavaan aikaan, sillä heti sen jälkeen Krystal Vaughn naulasi kaksi kolmosta putkeen kahdessa perättäisessä hyökkäyksessä ja nosti pelisaldonsa jo 30 pisteeseen. Heti Vaughnin korien jälkeen Kerava olikin tilanteessa 34-57 pakotettu aikalisään. Edes aikalisän jälkeen Vaughn ei lopettanut hurjasteluaan, vaan poimi neljännen hyökkäyslevypallon ja viimeisteli kaksi pistettä, siihen vielä Heidi Kilposen virhe päälle ja näin olivat vieraat jo 26 pisteen johdossa. Viimeiset kaksi minuuttia PeKa oli vienyt Keravaa 10-0, kun tarkkakätinen Anissa Pounds upotti molemmat vaparinsa. Myöskin Saara Lehtoranta pääsi Anissan syötöstä pisteille kolmannessa erässä. Keravan ensimmäinen pelitilannekori kuuteen minuuttiin syntyi Maiju Kosusen heittäessä bonuskaaren takaa kolme pistettä. Viimeiseen erään mentiin lukemissa 42-70.

Neljännellä ja viimeisellä jaksolla kumpikaan joukkue ei enää tapellut voitosta, josta kertoo mm. se, että PeKan juniorikaartista Maiju Virtanen pääsi kentälle jo neljännen jakson alkaessa. 34 minuutin jälkeen PeKalta SM-sarjadebyyttinsä teki vasta 16-vuotias Annika Sastamala. Vain viisi minuuttia ennen ottelun päättymistä oli Keravallakin kentällä, Karcicia lukuunottamatta, kakkosviisikko. Puolitoista minuttia ennen loppua Sastamala upotti kaksi ensimmäistä pistettään naisten SM-sarjassa, onnittelut Annikalle! Ottelun lopputulokseksi jäivät lukemat 58-89.

PeKan seuraava ottelu on heti huomenna, kun vastaan asettuu Steveco Areenalla HoNsU!

 

 

 

 
www.pelikarhut.fi © Pelikarhut 2012 • Mainostoimisto 4F