(25.10.2010) Eilisessä naisten SM-sarjan toisessa sunnuntaikamppailussa Peli-Karhut otti luvuin 71-96 reilun voiton Äänekosken Huimasta. PeKan kapellimestareina toimivat 32 pistettä nakuttanut Krystal Vaughn sekä perjantaista reilusti peliään parantanut 24 pisteen Amanda Lassiter, joka kauhoi lisäksi 16 levypalloa. Myös Jill Martin jenkkikolmikosta nakutti 14 pistettä.
Ilman sentteriään, Michelle Jonesia, pelannut Huima ei saanut pakkaa kunnolla kasaan missään vaiheessa. Jones oli perhesyiden takia Yhdysvalloissa ja saapunee takaisin huomenna. Juuri 6000 pisteen rajan ylittänyt Kenya Robinson ei saanut heittopeliään kulkemaan, vaikka upottikin 20 pistettä. PeKan päävalmentaja Seppo Kurki oli kuitenkin tyytyväinen omiensa puolustukseen:
-Taisi olla ensimmäinen kerta, kun joku meidän pelaajista sai Kenyan (Robinson) kuriin. Lindakin (Lehtoranta) säesti hyvin puolustamalla Maiju Pekkarista, Kurki hehkutti.
Positiivisesti PeKasta pelasivat myös piste-ennätyksensä tehnyt Saara Lehtoranta (7), sekä 100%:sti viisi pistettä tehnyt Anissa Pounds.
PeKa johtaa tällä hetkellä sarjaa (tasapisteissä Catzin kanssa).
Peli-Karhujen seuraava kotiottelu on keskiviikkona Catzia vastaan Steveco Areenalla, alkaen kello 18.30, tule kannustamaan PeKa voittoon hallitsevasta mestarista!