Kerava PeKan vieraaksi
Sarjapaikastaan taisteleva Keravan Energia Team matkustaa Peli-Karhujen vieraaksi. Lauantaisessa kotiottelussa PeKa yrittää jatkaa voittojen tiellä pitääkseen mahdollisuudet yllä saavuttaa kakkostila runkosarjassa.
Kerava pelasi materiaaliinsa nähden hyvän helmikuun, sillä viidestä ottelusta irtosi kaksi voittoa. Lisäksi joukkue antoi hyvät vastukset sekä Espoo Teamille että Äänekosken Huimalle. Eli missään nimessä ottelusta ei tule PeKalle läpihuutojuttua.
Yksittäinen syy Keravan otteiden paranemiseen selittyy Michaela Moulla, joka liittyi joukkueeseen joulutauolla. 182-senttinen, maajoukkueessakin esiintynyt Moua on joukkueensa paras levypalloissa, syötöissä, riistoissa, mutta myös paljon palloa pitävänä myös menetyksissä. Pisteitä eniten on tehnyt kolossimainen amerikkalaispelaaja Daphne Michell.
Lisa Lee jatkaa PeKan pörssikärkenä, sillä Lee hallitsee kaikkia muita tilastojen osa-alueita paitsi levypalloja ja syöttöjä. Niitä hallussa pitää Porchia Green.