Peli-Karhut

Vastassa kosolti tuttuja

Team S-Hämeenmaa saapuu Karhulan liikuntahalliin pekalaisittain tuttujen pelaajien siivittämänä. Joukkueen riveissä pelaa peräti kolme ex-pekalaista, kun viimeisimpänä vahvistuksena joukkueen pelaajistoon liittyi alkukauden valmennusportaaseen kuulunut Maria Pekkarinen.

Orimattilalaisjoukkue saapuu vahvasti kotkalaisväritteisesti, sillä joukkuetta luotsaa Mari Puustinen. Pelaajistoon kuuluu ex-pelikarhulaisia peräti kolme kappaletta, sillä joukkueen tehotilastoja hallitsevan Shanika Freemanin lisäksi joukkueessa
pelaavat Laura Lehtoranta ja Maria Pekkarinen.

Freeman on pussittanut kauden otteluissa koreja 21,2 pisteen keskiarvolla. Sen lisäksi levypalloja on tarttunut hyppysiin 13,4 irtopalloa ottelua kohden. Lisäksi Freeman on joukkueensa toiseksi paras koriinjohtaneissa syötöissä, joita on tilastoitu tulevan 1,3
ottelua kohden.

Kaukoheitoistaan tunnettu Lehtoranta ei ole vielä löytänyt parasta jyväänsä, sillä kolmoset ovat löytäneet pussiin vasta 16,9 % tarkkuudella. Kakkosissa tarkkuus on tasan 40 %.

Tuorein ex-pekalainen eli Pekkarinen on ennättänyt pelata joukkueensa riveissä vasta yhden ottelun ja siinäkin hän kerrytti peliajakseen 18 sekuntia yli minuutin. Tuossa ajassa hän pääsi tilastoihin yhden pallonriiston rikkaampana.

Ex-pekalaisvahvistusten lisäksi Team S-Hämeenmaa hankki vuodenvaihteessa 185-senttisen amerikkalaisvahvistuksen Mara Freshourin. Neljässä pelaamassa ottelussaan amerikkalainen on upottanut kakkoset 40 % ja kolmoset 28,6 % tarkkudella. Lisäksi levypalloja on tarttunt 10 pallon keskiarvolla. Freshour on keskiarvollisesti kerryttänyt eniten peliaikaa (39.37 /ottelu),
eniten syöttöjä (2,3) ja eniten torjuntoja (1,3).

Peli-Karhut-Team S-Hämeenmaa lauantaina 30.1. kello 15 Karhulan liikuntahallissa.

 
www.pelikarhut.fi © Pelikarhut 2012 • Mainostoimisto 4F