Peli-Karhut


Hornbucklen loppunäytös

Peli-Karhujen iloksi kahteen otteluun saapunut WNBA-vahvistus Alexis Hornbuckle viihdyttää kotkalaisyleisöä pelaamalla
vielä SM-sarjaottelussa Forssan Alkua vastaan.

Hornbuckle oli PeKan mukana, kun kotkalaiset kävivät saalistamassa cup-mestaruuden Espoossa. Amerikkalaisen panos oli vahva, vaikkakin pistesaalis jäi yhdeksään pisteeseen. Alexis keräsi ottelussa enemmän levypalloja kuin yksikään muu pelaaja (12 levypalloa).

Levypallojen lisäksi Hornbuckle ilahdutti liikkeillään ja aktiivisuudellaan. Tilastoihin kirjattiin myös neljä riistoa, joskin saman verran myös menetyksiä. Heittotarkkuus jätti vielä parantamisen varaa, sillä seitsemästä kakkosesta koriin sujahti vain kolme, ja viidestä kolmosesta vain yksi.

Nyt amerikkalaisvahvistus on saanut harjoitella PeKan mukana kahden viikon ajan ja tuntuma kanssapelaajiin on varmasti parempi. Tämän myötä otteet pelikentällä ovat varmasti vakuuttavampia kuin finaalipelissä.

Kyseessä on harvinaislaatuinen tilaisuus tulla todistamaan WNBA-liigatähden otteita Peli-Karhujen riveissä. Tiettävästi kyseessä on myös ensimmäinen kerta, kun naisten koripallon pääsarjassa WNBA:ssa pelaava pelaaja pelaa myös kotoisessa naisten SM-sarjassa. Joulutauon jälkeen Hornbuckle ei edusta enää Peli-Karhuja. Joten kaikki kannustamaan PeKa voittoon vuoden viimeisessä kotiottelussa.

PeKa-Forssan Alku lauantai 19.12. kello 15 Karhulan liikuntahallissa.

 
www.pelikarhut.fi © Pelikarhut 2012 • Mainostoimisto 4F