Lauantaina 12.1. Steveco Areenalle saapuu pahasti vireensä hukannut Torpan Pojat. Ottelu alkaa klo 15.00. Ottelun isäntänä toimii Kotekman Oy.
Vastoinkäymiset vainoavat ToPoa
Jo lokakuussa joukkueen terveydellisistä syistä jättänyt Anette Juvonen jätti ison aukon paikattavaksi joukkueeseen. Viime kauden playoff-joukkueesta lähtivät Juvosen lisäksi Taru Tuukkanen ja vuoden ulkomaalaisvahvistus D'andra Moss. Tällä kaudella vastuuta joukkueessa on kantanut Meriem Eerikinharju (10 pistettä ja neljä levypalloa per ottelu) sekä amerikkalaisvahvistus Kaihla Szunko, joka on tehnyt pisteitä reilun 11 pisteen keskiarvolla ja ottanut samanverran levypalloja. Päävalmentaja Mikko Kurki jätti päävalmentajan tehtävän heti PeKa-ottelun jälkeen (29.11.), jonka jälkeen saldona on ollut neljä tappiota (mm. Keravan Energia Teamiltä ja HoNsU:lta). Päävalmentajan tontille ToPo hommasi "Kisahallin elävän legendan", Kari-Pekka Klingan. PeKa on voittanut molemmat aikaisemmat kohtaamiset ja vain vahvistunut viime näkemästä.
Jones nähdään pelaavassa kokoonpanossa ensimmäistä kertaa
Lauantaina Steveco Areenan yleisö saa nauttia Yolanda Jonesin taidonnäytteistä ensimmäistä kertaa tällä kaudella, sillä Jonesin pelilupa saapui Suomeen tällä viikolla. Peli-Karhujen kokoonpanosta puuttuvat a-juniorit Arla Koski, Maiju Virtanen, Annika Sastamala sekä Laura Tuokko, jotka ovat omassa a-tyttöjen 1. divisioonan ottelussaan Tampereella.
Tervetuloa!