Peli-Karhut

PeKa kohtaa lauantaina 7.1. kotiottelussaan Forssan Alun, sekä sunnuntaina vierasottelussa Äänekosken Huiman. Lauantain ottelu alkaa klo 15 ja Äänekosken liikuntatalolla pelattava ottelu käynnistyy kello 17.

peka_foa

Kuva: Kai Kilappa / koriskuvat.fi

Forssassa tapahtunut vaihtoja joulutauon aikana

FoA:n jenkkikaksikko Heidi Heintz ja Kelly Heath eivät palanneet joulutauon jälkeen kotimaastaan Yhdysvalloista, vaan heidät korvattiin Siarre Evansilla sekä 21-vuotiaalla nigerialaisella Olayinka "Yinka" Olorunnifella. Olorunnife pelasi syksyn kovatasoisessa Espanjan pääsarjassa, tosin aika vaatimattomilla tehoilla. Evans puolestaan pelasi Kreikan liigassa. Näin ollen Karhuvuoren Steveco Arenan parketilla nähdään SM-sarjadebyyttinsä tekevä kaksikko. Naisten SM-sarjan kovimpiin pelaajiin lukeutuva Vanessa House jatkaa joukkueessa, mikä ei tullut yllätyksenä sillä House on ollut joukkueen tehokkain pisteissä (17.6 ottelua kohden) ja koriin johtaneissa syötöissä (3.6 / ottelu). Myös Forssan nimekäs kotimainen osasto on ollut hyvässä vireessä ennen joulua. Heistä eniten pisteitä ottelua kohden on tehnyt Henna Salomaa, reilut 15 per ottelu. Henna Koponen ja Juta Jahilo ovat heiluttaneet korisukkaa tekemällä hieman vajaat 10 pistettä ottelua kohden.

Kiivas kamppailu sarjapisteistä Äänekoskella

Yksi viikonlopun mielenkiintoisimmista otteluista kohdistuu sunnuntaihin, kun sarjassa tällä hetkellä (huom. 6.1. ennen lauantain otteluja) toisena ja kolmantena majailevat Huima ja PeKa ottavat yhteen. Molemmilla on kasassa 20 sarjapistettä ja keskenäiset ottelut ovat tasan 1-1. Äänekoskelaisten tehokkain lähes joka kategoriassa on ollut - kukapa muukaan kuin ikinuori Kenya Robinson. 41-vuotiaalla Robinson johtaa joukkueen tilastoja pisteissä (15.5), levypalloissa (12.1), syötöissä (3.1) sekä riistoissa (2.7). Ex-Pekalainen Maiju Bland (ent. Pekkarinen) ei ole vielä päässyt aivan sille tasolle mitä häneltä on odotettu pitkin syksyä. Täksi kaudeksi SM-sarjaan paluun tehnyt Sanna Jämsen on ollut oiva apu Huiman joukkueelle reilulla 11 pisteellä, kuudella levypallolla ja kolmella syötöllä ottelua kohden.

Jonesia ei nähdä vielä kentällä

Peli-Karhujen tuoreinta kasvoa, Yolanda "Slim" Jonesia ei nähdä joukkueen sini-valkoisessa peliasussa vielä tänä viikonloppuna, sillä kansainvälinen pelilupa ei ole Puerto Ricosta saapunut vielä Helsinkiin Koripalloliiton toimistolle. Ilmeisesti postiyhteydet Puerto Ricossa ovat hitaan puoleiset, sillä Jonesin edeltäjän Kamela Gissendannerin pelilupa kesti myöskin saada Puerto Ricosta normaalia kauemmin.

11452_592806544250_47906745_34505746_102895_n

Kuva: Kai Kilappa / koriskuvat.fi

 
www.pelikarhut.fi © Pelikarhut 2012 • Mainostoimisto 4F