Huomenna, lauantaina 29.10. Keravan Energia Team saapuu Peli-Karhujen vieraaksi. Joukkueet kohtaavat ensimmäistä kertaa tällä kaudella runkosarjassa. Keskinäisiä harjoitusotteluita joukkueet pelasivat kaksi, jotka molemmat päättyivät PeKan voittoihin. Ottelu alkaa Steveco Areenalla kello 15. Kymen Sanomien etukortilla pääsee otteluun kaksi katsojaa yhden hinnalla.
Gissendanner Phillipsin tilalle
Kamela Gissendanner korvasi heikosti esiintyneen April Phillipsin ja Gissendanner pelaa jo huomenna, vaikka pelilupa (joka siis pitää vanhalta seuralta pyytää uuteen joukkueeseen siirtyettäessä) Puerto Ricosta meinasikin myöhästyä. Gissendanner on pelannut urallaan Puerto Ricon lisäksi mm. Norjassa, Sloveniassa, sekä kolkutellut myös WNBA-joukkue Los Angeles Sparksin ovia. Peliään parantanut Rashanda McCants odottaa huomista ottelua innolla:
-Pelimme on parantunut koko ajan ja uskon että pääsemme pelaamaan vapautuneesti huomenna.
Kokoonpanosta poissa ovat a-juniorit Maiju Virtanen, Laura Tuokko, Annika Sastamala sekä Arla Koski, jotka ovat pelaamassa valtakunnallista A-tyttöjen 1. divisioonaa. Tähän mennessä Peli-Karhujen paras pisteissä on ollut Becca Bruszewski, joka on tehnyt reilut 15 pistettä per ottelu.
Hart Keravan syömähammas
Keravan Centhya Hart on ollut joukkueen tehokkain joka osa-alueella (paitsi menetyksissä): 10 pistettä, 12 levypalloa, 2 syöttöä sekä 2 riistoa ottelua kohden. Kotkalaisille tuttu kasvo on Saara Lehtoranta, joka siirtyi PeKasta Keravalle opiskelujensa takia. Tällä kaudella Saara on tehnyt pisteitä 5.3 keskiarvolla sekä napsinut viisi levypalloa per ottelu, joten kotkalaisittain on varmasti hienoa huomata, että Saaran vastuu on kasvanut viime kaudesta huimasti. Toinen merkittävä hankinta on ollut takamies Laura Juhola, joka siirtyi Keravalle ToPosta. Juhola on viimeistellyt vajaat 9 pistettä ottelua kohden, mutta myös menettänyt pallon reilut kuusi kertaa. Neljäs pelaaja jota kotiyleisön kannattaa pitää silmällä, on Silja Paavola, joka ei todellakaan anna pallojen pomppia minne sattuu - tai kelle sattuu, vaan poimii irtopallot hanakasti itselleen.