3. FINAALI STEVECO AREENALLA!
Huomenna, 10.4., klo 15 alkaa Steveco Areenalla naisten SM-sarjan finaaliottelu numero kolme. Ottelusarja on 1-1, sillä perjantaina Catz otti kotivoiton ja tasoitti sarjan. Ottelu on tärkeä, sillä se saattaa olla ratkaisevin Suomen Mestaruuden kannalta, sillä mikäli jos "Kissalauma" huomenna voiton vie, saalistaa se kotiedun itselleen, mikä olisi huono asia PeKa:n kannalta.
Catzin syömähampaita ovat tässä finaalisarjassa olleet tarkkakätinen Reetta Piipari sekä vastikään äityislomalta kentille palannut Jelena Reshetko. Kohtalaisen runkosarjan pelannut Viron maajoukkuepelaaja Kerttu Jallai on ollut hyvin vaisu, ja jäänytkin pienille peliminuuteille. Jallai on saanut yhden pisteen tehtyä yhteensä 17 pelaamassaan minuutissa. Ensimmäisessä finaalissa suuri pettymys oli myöskin ex-Pekalainen Lisa Lee, joka sai tehtyä vain viisi pistettä huonoilla prosenteilla. Viime keskiviikkona erinomaisen pelin pelannut Hanna Vapamaa (15 pistettä) oli huikeassa vireessä myöskin perjantaina tehden 10 pistettä. Lappeenrantalaisten vahvuus onkin laajan rotaation käyttäminen.
PeKa jatkaa samalla kokoonpanolla huomenna, kuin aikaisemmissakin pudotuspeleissä, eli neljästä amerikkalaisesta Jill Martin huilaa jälleen. PeKalta hyvin tehoja kotimaisista on tuonut Laura Lehtoranta (9 pistettä / ottelu pudotuspeleissä), sekä vaihtopenkiltä Lotta Richter, mutta Lauran ohella positiivisimmista yllätyksistä on ollut Anissa Pounds.
TERVETULOA!!!