Huomenna, lauantaina 5.2., PeKa kohtaa Espoo Teamin. Espoolla on tällä kertaa kotietu, ja uusi pelaaja matkassa. Samoin on PeKallakin. Ei siis kotietua, vaan uusi pelaaja, Shanika Freeman. Aikaisemmat kohtaamiset ovat 1-1, joista viimeisin muistissa oleva päättyi Espoo Teamin niukkaan vierasvoittoon, 74-75.
Tuore Suomen Cupin mestari Espoo on vahvistanut rivejään kotimaisella konkarilla Susanna Vartiaisella. Vartiainen lopetti uransa jo kertaalleen 2000-luvun alkupuolella, mutta Moona Owusun opiskelukiireiden takia kentille paluun tehnyt Vartiainen pelasi ensimmäisen ottelunsa Suomen Cupin finaaliottelussa. Cupin finaalissa Vartiaisen pistesaldo ei karttunut, mutta kuudessa minuutissa levypalloja tarttui käsiin kaksi kappaletta. SM-sarjassa 31-vuotias Vartiainen on pelannut tällä kaudella kaksi ottelua, joissa pistekeskiarvoksi on muodostunut 2 / ottelu. Espoo Teamin pelaavaan kokoonpanoon on myöskin palannut syksyllä (PeKaa vastaan) polveaan loukannut maajoukkuepelaaja Maija Lähde. Lähde on tällä kaudella upottanut reilut 8 pistettä ottelua kohden. Espoon paras pisteiden tekijä tähän mennessä on ollut Niina Laaksonen.
PeKalta sivussa on päävalmentaja Seppo Kurki joka joutui jatkoleikkaukseen viime keskiviikkona. Tällä välin Kurjen tonttia hoitelee apuvalmentaja Tomi Ryöppy. PeKalta mitä ilmeisemmin on sivussa kokoonpanosta Jill Martin, jonka korvaa uusi pelaaja, Shanika Freeman. Freeman ilmeisesti on pelaavassa kokoonpanossa huomenna.
Ottelu alkaa "poikkeuksellisesti" klo 13.