Suomalaiset koripallofanit ovat saattaneet ihmetellä miten PeKan päävalmentaja Seppo Kurki on onnistunut muutaman viime kauden aikana hommaamaan Suomeen ja PeKaan WNBA-taustaisia pelaajia. Täksikin kaudeksi sieltä yksi putkahti Suomen kamaralle. Tyra Grantin tilalle tullut Rashanda McCants.
Yliopistokautensa kuuluisassa North Carolinan yliopistossa pelannut Rashanda McCants varattiin WNBA:han 15. varausvuorolla vuoden 2009 Draftissa. McCants pelasi rookie-kautensa Minnesota Lynxissä. Seuraava kausi meni osittain Tulsassa sekä Minnesotassa: kuusi ottelua Tulsa Shockissa, jonka jälkeen hän siirtyi loppukaudeksi takaisin Minnesotaan. Tulsassa Rashandan joukkuetoverina oli jälleen Ivory Latta, joka pelasi samassa yliopistossa hänen kanssaan. Kauden 2010-2011 McCants pelasi Puolan pääsarjassa, Lider Pruszkowin joukkueessa. Tällä kaudella Rashanda haluaa auttaa PeKaa voittamaan mestaruuden:
-Totta kai tavoitteemme on mestaruus. Henkilökohtainen tavoitteeni on olla yksi sarjan parhaista pelaajista ja pitää yllä hyvää joukkuehenkeä.
Suomesta ja Kotkasta Rashandalla on ollut tähän mennessä vain positiivistä sanottavaa:
-Ihmiset ovat mukavia ja ystävällisiä. Joukkuetoverit ja valmentajat ovat mahtavia! Ruokakin on hyvää, hän virnistää.
Rashanda McCants pähkinänkuoressa
Syntymäaika: 17.11.1986
Pituus: 185 cm
Paino: 73 kg
Pelipaikka: 3-4
Yliopisto: North Carolina
Lempielokuva: Love & Basketball
Lempimusiikki: rap&hip-hop
Mediassa:
WNBA.com: Getting to Know... Rashanda McCants
SportsPageMagazine.com: Q & A with Rashanda McCants
MinnesotaSCORE: Q&A with Lynx Rookie Rashanda McCants
Sports Illustrated: UNC's Tyler Hansbrough and Rashanda McCants
Tulsa World: Shock sends Alexis Hornbuckle to Minnesota for Rashanda McCants
Cititzen-TIMES.com: Alumni update: McCants heads overseas
Basket.fi: Mestari-PeKa sopimukseen WNBA-pelaajan kanssa
Kymen Sanomat: PeKa vaihtaa vahvistusta
YouTube: Rashanda McCants at Tulsa Shock Media Day 2011